New Peripeteia

Istuin tänään Helsingin yliopiston kollegion kokouksessa Arpeanumin auditoriossa. Sali oli hieno. Ei mikään ihme, että se valittiin esittämään luentosalia Suden vuosi elokuvaan, jota en ole vielä(kään) nähnyt. Yleensä yliopistolla tulee sellainen tunne, että kaikkialla on vain naisia. Kollegion kokouksessa ei tullut sellaista oloa. Enemmistönä salissa oli solmiokaulaiset herrat. Seuraavaksi suurimman ryhmän muodostivat herrat vailla solmiota. Sen jälkeen tuli vasta ei-herra-lainkaan ryhmä. No sinänsä kollegio valitsi johtoonsa naisen ja varapuheenjohtajakseen naisen. Molemmissa (miehen) pitämissä esityspuheenvuoroissa puhuttiin tasa-arvosta. Olen huomannut, että naista valitessa on aina pakko laittaa se tasa-arvoargumentti kehiin.

Päivän toinen tasa-arvoajatus tuli mieleen töissä. Olen havainnut, että erilaisia käppyröitä luettaessa normaalina (sellaisena tilana, jota ei huomioida) pidetään sitä, että asiaa x (esimerkiksi rahanjakoa) kuvaavissa käppyröissä naisten tolppa on hieman alempana kuin miesten tolppa. Jos ero on suuri – se huomataan ja huudetaan epätasa-arvoa. Jos se on tasoissa niin se taas huomataan ja hehkutetaan tasa-arvoa. Hassua. Niin joo … asiasta toiseen mainittakoot, että excel laski minulle taas käppyröitä, joissa naisten tolpat oli paljon matalampia kuin miesten tolpat.

Päivän kolmas tasa-arvoajatus tuli mieleen lukiessa verkkohesarin uutista siitä, että opiskelijanaisista huomattava osa lykkää lapsen tekoa. Erään trendikkään yrityksen tekemä tutkimus sai enemmän julkisuutta kuin Tampereen yliopistossa tässä kuussa tarkastettu samaan tulokseen tullut väitöskirja. Kun uutisissa puhutaan lapsen teosta puheessa toimijana on vain nainen. Naiset haluavat lapsia. Naiset lykkäävät lasten tekoa. Naiset sitä ja naiset tätä. Ihan niinkuin lapsen tekoon tarvittaisiin vain nainen. Ihan niinkuin lasten tekoon liittyvät kysymykset ovat vain naisen harkinnassa. Ihan niin kuin silloin kun nainen sanoo “tulkoon lapsi” tuo lapsi tulee.

Opiskelijatutkimuksia tuottavat lafkat (ns. sopo-sektorit ja niiden kanssa puuhastelevat tutkijat) ovat jo pitkään tarkastelleet opiskelun ja lapsen teon sekä opiskelun ja lapsen hoidon välistä yhteyttä. Liian usein tuossa tarkastelussa katseen kohteena on vain nainen tai sitten yksikkö nainen ja lapsi. Missä on mies? Eikö mies osallistukaan lapsen tekoon? Eikö mies osallistukaan lapsen hoitoon? Eikö lapsi vaikuta miehen opiskeluun? Eikö mihen opiskelulla, epävarmalla työtilanteella tai muulla sellaisella ole yhteyttä päätökseen hankkia lapsi? Eikö oikeasti?

No joo. Siinä päivän hajanaisia ajatelmia.

Suomi on loppujen lopuksi aika tasa-arvoinen maa. En tarkoita sillä sitä, etteikö naisen euro ole toki kahdeksankymmentä senttiä. En edes sitä, että Suomi on niin tasa-arvoinen maa, että nykyään myös taiteilija naisen euro on kahdeksankymmentä senttiä, kun ennen se oli euron. Lähinnä tarkoitan sitä, että kun katselee minnä vaan niin näkee naisia ja miehiä aikalailla tasa-arvoisessa suhteessa kunhan ei eksy yliopistolle, jossa näkee vain lähinnä naisia.

Tänään sen taas muistin missä suomalaisen yhteiskunnan lasikatto on. Se on kolmannella sektorilla, kansalaisyhteiskunnassa, järjestötoiminnassa. Siellä miehellä on miehen paikka (johtaa, neuvotella, edustaa ja puuhastella rahojen parissa) ja naisella naisen paikka (laittaa ruokaa, sihteeröidä ja järjestellä kokoussalia). Kun käy kaikenlaisten paikallisosastojen kokouksissa näkee naisia. Ja siellä on jopa puheenjohtajina naisia. Nainen on itseasiassa usein hyvä paikallisosaston puheenjohtaja – pyyteetön, nöyrä ja emännöivä. Valtakunnallisten järjestöjen hallituksissa sukupuolet on aika tasoissa. Johdossa on usein mies. Minulle kerran sanottiin, että naispuoliset puheenjohtajat valtakunnallissa järjestöissä on joko lesboja tai rekkalesboja. Älkää tuohtuko – ottakaa pointista kiinni. Pointissa on näet kansalaisyhteiskunnan lasikaton ydin.

Kansalaisyhteiskunnassa, kolmannella sektorilla, järjestöissä naiset tekevät vapaaehtoistyön ja miehet johtavat, koordinoivat ja suunnittelevat vapaaehtoistyötä. Järjestöissä ei ole tasa-arvosäännöksiä. Järjestöissä ei ole sukupuolikiintiöitä. Järjestöissä nainen ja mies ottavat sen paikan, jonka sosiaalipsykologiset realiteetit heille antavat. Minä en osoita sormella naista, miesta tai järjestöä. Sormeni osoittaa yhteiskuntaan. Miten tuon lasikaton purkaisi? Huonoja viritelmiä olen nähnyt. Monta ihan vaan lasikaton purkamistarkoituksessa tehtyä keskinkertaisen naisen nostoa johtoon olen todistanut. Yleensä seurauksena on ollut sen huomaaminen, että hyvä mies voittaa keskinkertaisen naisen. Ja paluu miesvetoiseen linjaan. Missä ovat hyvät naiset? Ovatko he kaikki järjestelemässä kokoushuoneita ja leipomassa pullaa siellä paikallisosastoissaan.

Voihan kansalaisyhteiskunta.