New Peripeteia

Posts Tagged ‘duaalimalli

Lukiopuolue ja lukioiden lakkauttaminen

yhdellä kommentilla

Mielessäni on sananlasku. Siinä sahataan oksaa ja istutaan puussa. Sellaista on ollut suomalaisen lukiopuolueen koulutuspolitiikka viime vuodet. Suomessa on liikaa toisen asteen yksiköitä kappalemäärissä laskien – varsinkin suurissa keskuksissa. Pienissä keskuksissa usein se yksikin yksikkö on liikaa oleva yksikkö – noin niinkusta kunnallistaloudellisesti laskeskellen. Suomalainen lukiopuolue torppasi viime vuosikymmen taitteessa nuorisokoulun. Edellinen sukupolvi torppasi vuoden 1971 koulutuskomitean esittämän yhtenäisen toisen asteen. Toisen asteen duaalimallilla on hinta. Se näkyy mm. lukiolaisten liiton nettisivujen uutisseurannassa. Lukioita lakkautellaan siellä täällä. Turussa Pernon lukion lakkauttaminen ei riitä. Toveri Alapaattikosken työryhmän mielestä puolet on poistettava. Se hinta on duaalimallista maksettava. Turussa ja monessa muussa kunnassa. Sen hinnan mukana meni Pernon lukion teknologia ja teollisuuslinja … sen hinnan mukana mennee Turussa varmasti muutama erikoislukio ja muutama oma profiilinen yksikkö. Sen hinnan mukana on mennyt lukioita Jyväskylän naapurikunnista. Sen hinnan mukana homogenisoituu parhaillaan Rovaniemen lukiokenttä.

Duaalimalli homogenisoi yksiköitä. Sen näkee niin korkea-asteella kuin toisella asteellakin. Osaltaan homogenisaatio liittyy toki myös taloudelliseen ohjausjärjestelmään. Homogenisaatioon liittyy myös tiettyjen eliittiyksiköiden synty. Massan ja eliitin koulut eroavat toisistaan. Tero Järvisen muutaman vuoden takainen koulutussosiologinen tutkimus erikoislukioiden opiskelija-aineksesta ja opintopoluista on silmiä avaava. Koulutusverkkopäätökset ympäri Suomea lisännevät tuolloin havaittua polarisaatiota lisäämällä ns. liikkuvien opiskelijoiden määrää – se on hypoteesini.

Korkea-asteen puoleen on myös vesurilla töitä ja vesuri käytössäkin. Minusta näyttää siltä, että ainakin joillakin aloille Helsingin yliopisto erkanee muusta korkeakoulukentästä, jolla yliopistot ja ammattikorkeakoulut alkavat muistuttaa entistä enemmän toisiaan. Minun kokemukseni mukaan sillä on suomessa tänäkin päivänä väliä mistä korkeakoulusta sinulla on paperit kädessä. Korkeakoulun logon statusarvo vaikuttaa olevan kasvussa – ja nyt en tarkoita sitä mitä amk:ien vetovoimatutkimuksilla mitataaan.

Minusta duaalimalli tulisi purkaa aloittaen toiselta asteelta. Minusta vuoden 1971 koulutuskomitea oli periaatteellisesti yhdistäessään oppilaitosmuodot ja ulottaessaan oppivelvollisuutta toisen asteen puolelle oikeassa. Minusta Suomeen tulisi säätää ammattioppivelvollisuus – siis oikeasti eikä silleen kuin se nyt on yritetty pakkohaun kautta keittiön ovesta sisään ujuttaa. Minusta korkea-asteella olisi oppilaitoskenttää organisoitava uusiksi. Lääketiede, hoitotieteet ja amk-puolen �terveydenhoitoalat olisi järkevää niputtaa yhteen – opetusta yhdistämällä ja hallintoa yhdistämällä saavutettaisiin varmasti kustannussäästöjä ja muuta hubaa. Ihan vaan esimerkiksi. Lastentarhanopettajat, luokanopettajat ja yhteisöpedagogit samaan myllyyn nekin. Tidekunta, laitos ja koulutusohjelma rajat on monin paikoin jyrkkiä. Niillekin pitäisi poikki-, moni- ja transtieteellisyyden nimissä tehdä jotakin. Minä ottaisin ylioppilastutkinnon poistamisen uudestaan mietinnän alle siinä duaalimalliin siirtymisen yhteydessä. Niin ja amk-insinöörit ja dippainssit samaan veneeseen & oppilaitokseen. Sama juttu myös kaupallisella puolella tradenomit & ekonomit samaan putkeen. Insinöörikoulutus ja kaupallinen koulutus ovat oivia esimerkkejä aloista, joissa voitaisiin siirtyä kahdesta putkesta yhteen antamalla laajemmalle joukolle 1. syklin koulutustehtävä ja suppeammelle 2. ja 3. syklin koulutustehtävä. Taidealoilla selvitysmies Virtasella oli hyvä pointti jakaa osa yksiköistä (pitkälti nykyinen amk-kenttä hieman supistettuna) antamaan vain 1. syklin koulutusta ja osa (nykyinen yliopistokenttä) vastaamaan vain 2. ja 3. syklin koulutuksesta. Sitä sietää fiilistellä.

Lukiopuolue minkä oletkaan mennyt tekemään! Lukiopuolue miksi oletkaan estänyt vuosia toisen asteen koulutuksen kehittämisen? Sinä suuriin ikäluokkiin kuuluva lukiopuoluelain (vanhemmaksikin kutsuttu) miksi ylioppilastutkinto on sinulle edelleen niin kova juttu – ei se ole enää meille sosiaalinen hissi kuten se oli teille kun agraariyhteiskunnasta ulos pyristelitte.

Teksti on puhdasta tajunnanvirtaa – enemmän tunnetta ja vähemmän järkeä. Koulutuspoliittiikkaa on tehtävä enemmän sydämellä. Koulutuspolitiikka on tahtotiloja.

Jari-Pekka Jyrkänne (sd., SAK:n koulutuspoliittinen sihteeri) on sanonut:

�…70-luvulla käynnistynyt keskiasteen koulu-uudistus alkuvaiheessa tähtäsi siihen, että silloinen keskiaste, nykyinen toinen aste, olisi ollut ydinsisällöiltään yhtenäinen ja sisäisesti jakautunut sitten eri linjoihin. Mutta meillä on aina ollut helkkarin vahvana tämä lukiopuolue ja se on niin vahva, että he vielä syleilevät sen lukionsa kuoliaaksi sillä, että se halutaan pitää erillisenä…�

Olemmeko syleilemässä lukiomme kuoliaaksi?

Written by Pauli

22 tammikuu, 2007 at 6:39 ip

Tallennettu aiheeseen Aiheeton

tagitetty , ,

Duaalimallia murretaan selvitysmies Virtasen mallissa

2 kommentilla

Taidealan korkeakoulutuksessa duaalimalli ei ole koskaan näytellyt suurta roolia. Samalla kun muilla aloilla on ammattikorkeakouluissa kovaa tahtia puuhattu toisen syklin koulutusta – ylempää AMK:ta – on taide- ja kulttuurialoilla eletty asiassa hiljaiseloa. Yliopistopuolelle on näillä aloilla livahdettu jo vuosikaudet vaivihkaa omiin maisteriohjelmiin (nivelopinnottomiin) yleensä ihan omien sisäänottojen kautta (KuvA, TaiK, LaY). Siitä huolimatta myös taideyliopistojen ensimmäisen syklin sisäänpääsijät alkavat kansoittua tutkinnon tai sen osan ammattikorkean puolella tehneistä. Tämän on pannut merkille myös taidekorkeakoulujen yhdistämistä ehdottanut selvitysmies Virtanen. Alla otteita Virtasen raportista:

“Kuvataideakatemia ja Lahden taideinstituutti ovat tehneet aiesopimuksen yhteistyöstä syyskuussa 2006. Yhdeksi tavoitteeksi on asetettu, että osa Kuvataideakatemian koulutuksesta annettaisiin tulevaisuudessa Lahden ammattikorkeakoulun taideinstituutissa. – - Kuvataiteiden alalla voitaneen laajemminkin harkita etenemistä kohti toimintamallia, jossa kandidaattivaiheen koulutus voitaisiin siirtää soveltuvilta osin ammattikorkeakouluyksikköihin. Tällöin kuvataiteiden yliopistotasoinen koulutus profiloituisi maisteri- ja tohtorikoulutukseen, ja kandidaattitasoinen koulutus annettaisiin ammattikorkeakoulussa. Soveltuvan amk-tutkinnon suorittaminen olisi sitten pääsyvaatimuksena
Kuvataideakatemian maisterivaiheen opintoihin.”

“Toimenpide-ehdotuksena esitetään, että taidealoilla ei pääsääntöisesti järjestetä ammattikorkeakoulun ylempään tutkintoon johtavaa koulutusta. Ko. koulutus voi tulla kysymykseen vain kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavissa ohjelmissa, mikäli niitä ei voida toteuttaa
taideyliopistojen kansainvälisinä maisteriohjelmina. Edelleen esitetään, että selvitetään oppiainekohtaisesti, miltä osin voidaan siirtyä noudattamaan seuraavaa pääsääntöä amkkoulutuksen ja yliopistokoulutuksen opintopolkujen suunnittelussa: ammattikorkeakoulututkinto, maisterin tutkinto taideyliopistossa, tohtorin tutkinto taideyliopistossa. Alustavan selvityksen perusteella tällaisia oppiaineita olisivat ainakin muotoilu, graafinen suunnittelu, valokuvaus, kuvataide ja elokuva. Taideyliopistojen koulutustehtävä painottuisi siten kaikissa tarkoitukseen soveltuvissa oppiaineissa maisterikoulutukseen ja tohtorikoulutukseen.”

Tämmöttistä. Duaalimalli se siinä nitisee.

Written by Pauli

14 lokakuu, 2006 at 2:39 ap

Tallennettu aiheeseen Aiheeton

tagitetty , ,