New Peripeteia

Seitsemän vuotta jälkeen y2k:n oli mielenkiintoinen vuosi. Maailmaan ei tullut rauhaa. Entisiä kahinoita kahinoitiin samaan malliin. Moni kunta päätyi kauan odotettuun terminaalivaiheeseensa. Muutama yliopistokin meni siinä sivussa samoille raiteille. Ei siis mitään uutta ja yllättävää sillä saralla. Paavo Väyrysestä tuli ministeri ja vieläpä ihan pidetty sellainen. Sitä kai voi pitää vuoden merkittävimpänä poliittisena tapahtumana – joskin se että Lipposen Paavo läpäisi inssiajon tullee kai hyvänä kakkosena.

Uusi vuosi meni sangen oivasti. Parahultainta oli Kekkosen lukeminen. Voi sitä naurua, jota oli kuohujuomalla toki pohjustettu. Pitänee etsiä käsiin Kekkonen. Se on saatava hyllyyn. M. Hagelberg on siinä päässyt aivan fantastisiin sfääreihin. Kekkonen ja pinokkio valaan vatsassa – hyvänen aika!

Tänään on ensimmäinen päivä 8 jälkeen y2k:n. Lehdissä kirjoitettiin, että kunnanjohtaja on ikävä ja murheellinen ammatti. Lehdissä kirjoitettiin myös, että nuoret korkeastikoulutetut saavat parasta palkkaa investointipankkialalla ja heikointi opetus- ja tutkimustyössä. Noin se varmastikin on. Sama uutinen tosin väitti, että investointipankkiirialalla ollaan kiinnittyneempiä työhön kuin opetus- ja tutkimushommissa – ja että selittävä tekijä olisi palkka. Tuota en aivan osta. Luulen, että vakityö-pätkätyö -asetelma on likempänä selittävää tekijää.

Kiasma tarjoaa vielä paripäivää Carnagie Art Awardsia… tarjolla on muun muassa isolla kankaalla Jesper Justin videota. Minua se ainakin miellytti. Eikä tuore perestroikan taidetta käsittelevä näyttely sekään huono ollut – joskaan en näytteilleasetteluun käytettyä lipastoa aivan ymmärtänytkään. Ehkä en ole laatikoihin kurkkijatyyppiä. Olen suurpiirteisesti tilaa katseella skrollaavaa näyttelyssäkävijätyyppiä – pedanttina kurkistelijana pitkästyn.