New Peripeteia

Taideteollinen korkoakoulu, teknillinen korkeakoulu ja kauppakorkeakoulu meinataan yhdistää yhteen huippuyliopistoksi. Hommassa on sama vika kuin EU:n perustuslaissa oli. Pömpöösi nimi nostaa takajaloille. Jos EU:lle olisi väännetty Kemijärven sopimusta ja yliopistokentälle Metropolia-yliopistoa (!), niin tokkopa suuria tunteita olisi saatu liikkeelle.

Kävin viikolla muutaman lounaskeskustelun aiheesta parissakin kokoonpanossa. Edellisellä viikolla päivittelin Taideteollisen korkeakoulun hallituksen kannanottoa. Siinä paperissa oli ihan kaikki muotisanat ja montaa kulttuuripoliittista ohjelmaa luettu “kuin piru raamattua” tyylillä. Tulin oikein pahalle päälle, kun asiakirja oli laadittu niin hyvin – sisältö kun näet ei oikein miellyttänyt.

Eräässä lounaskeskustelussa puhulin muutaman vanhan opiskelija- ja nuorisojärjestöjäärän kanssa huippuyliopiston kyvystä tuottaa lisäarvoa ja tuon lisäarvon suuntaamisesta taidealojen hyväksi. Minä en usko kumpaankaan. Seurani uskoi. Puhuimme myös taiteen ja talouden suhteesta. Se on kovin hankala. Sillä osa taiteellisesta toiminnasta on ihan ehtaa markkinoilla talouden ehdoilla (ja talousjärjestelmää hyödyntäen) tapahtuvaa puuhastelua. Enkä nyt puhu mistään kaupallisesta taiteesta. Tuohon kategeriaan tippuvat mm. Kaurismäen elävät kuvat, ainakin jossakin määrin Ahtialan videoteokset, iso osa teatteri- ja orkesteritoiminnasta (ehkäpä jopa koko vos-taidelaitoskenttä). Ja sitten on sitä toista. Taloudellisesti irrationaalisesti käyttäytyvää taidetta. Sitä joka ei ole talouden vaan poliittisen päätöksentekijän armoilla. Sitä jota ei osteta, ei latailla pahemmin verkosta. Sitä, jonka yleisö on pientä. Sen olemassaolo on poliittisen päätöksentekijän euroina ohjautuvan taiteen edistämistoimen varassa. Niin… on toki sitä kolmattakin… sitä, joka on on vaikka talous ja poliittinen päätöksenteko on sen hylännyt. Se on tarroina sähkökaapeissa ja sen sellaisina juttuina. Mutta se on huippuyliopiston kannalta toisarvoista, sillä vain kaksi ensimmäistä mahtuu huippuyliopiston – kolmas on siivottu jo sieltä pois.

En voi täysin vastustaa huippuyliopistoa, sillä olinhan aikoinaan saarnaamassa, että AMK Stadian (rauha hänen muistolleen) ja AMK Helian (rauha hänenkin muistolleen) olisi järkevää fuusioitua. Ja, että tuo fuusio (kauppatieteet mukaan sosiaali- ja terveydenhoidon, tekniikan ja kulttuurialojen kokonaisuuteen) hyödyttäisi juuri kulttuurialoja. Olen edelleen sitä mieltä, mutta tähdennettäköön sitä, että Stadian kulttuurialoille ei sisälly kuvatateita tai muuta silleen epäilyttävää puuhastelua.

Huippuyliopistopaperia olisi hyvä lukea yhdessä selvitysmies Turo Virtasen taideyliopistojen fuusiosta kirjoittaman paperin kanssa. Rinnan niitä olisi luetteva sen johdosta, että molempien parhaat puolet toteuttamalla saataisiin aikaan jotain vielä innovatiivisempaa ja “huipumpaa” kuin vain toinen papereista toteuttamalla.

Loppuun vielä todettakoon, että tänään tulin lukeneeksi pitkään aikaan todella järkevän puheenvuoron huippuyliopistosta: http://kemppinen.blogspot.com/2007/04/kulttuurivki.html

Istuin viikonloppuna Aurajoen rannassa. Ihmeellinen kaupunki tuo Turku. Hyvillä paikoilla sijaitsevat kahvilat pitävät oviaan suljettuna sunnuntai-iltapäivisin parhaaseen espresso ja croisant aikaan kauniin kevätkesäisenä päivänä. Luin jokirannassa Jarkko Laineen esikoisen. Ihastelin kirjastotaloa. Entisessä ei ollut penkkejä istuksittavaksi. Nyt siellä oli lahnaamaan kutsuvia sohvaryhmiä. Suuri laatikko, betonierkkeri ja seinien paljas betonipinta sekä betoninen kattoristikko toivat mieleen itäiset metropolit niiltä ajoilta, kun Neuvostoliitto voi vielä hyvin. Ei millään pahalla siis. Rakennus oli kaunis. Takaisin palatessani luin junassa Jarkko Laineen viimeisimmän… viimeisen… postuumin paatoksen haudan takaa. Sen pääosan varasti Kissa. Ehkä niin oli jopa tarkoitus. Vastakulttuurin Laine kuulosti samalta kuin valtakulttuurin Laine. Ääni oli yhtä jykyvä, ihminen samanmoinen ja yhteiskunnan viat nekin vuosikymmenten yli kantaneet. Tänään oli niin nuoren kuin vanhankin Laineen teoksissa tärkeämpää kuin huomenna tai eilen. Niin se elämässä on. Onneksi. Kunhan sen vain muistaisi. Valitettavasti.

Jarkko Laineen kahdeskymmenes ja viimeinen runoteos on kirjakaupoissa. Minä sain omani kustantajan kirjahyllystä. Jarkko Laine on kuollut. Valitettavasti. Turkulainen runoliike elää. Onneksi.

Eiralaisella raitiovaunupysäkillä kuulee kaikenlaista, kun kuuntelee rouvashenkilöitä. Helmikuussa opin, että Suomessa on turkiksen säilytyspalveluita … siis sellaisia, joihin saattaa viedä minkkiturkkinsa kesäksi säilytettäväksi hyvässä tuuletetussa ja oikean lämpöisessä paikassa poissa omista nurkistansa.

Tänään kuulin seuraavanlaisen keskustelun. Rouva A kehui rouva B:lle kirkkodraamaa ja kehotti menemään moista katsomaan sitten pääsiäisviikonloppuna. Rouva B tokaisi siihen, ettei hän varmaankaan ole pääsiäisenä täällä päin, kun hän on lähdössä viikonlopuksi matkalle sukuloimaan – Töölöön.

Onhan se totta, että Töölöön on 3T:llä monta pysäkinväliä. Jep jep.