New Peripeteia

Kaksi pitkähiuksista teinipoikaa, joista toisella on päässään pipo istuu puiston penkillä. On kevät. Taustalla näkyy kaupungin silhuetti, josta pistää silmään kaksi lippua – Suomen ja Euroopan unionin. Pipoton poika toteaa pipolliselle: “Ei, kyllä meidän nyt pitää ryhtyä vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin”. Pipollinen vastaa tähän: “Joo, onks sulla stidejä?”.

Noin kulkee pilapiirtäjä Karlssonin Helsingin Sanomissa julkaistu pilakuva, joka oli osa äidinkielen uuden tekstitaidon kokeen erästä tehtävää. Tehtävään liittyi myös Helsingin Sanomien toimittajan kirjoittama haastattelu Makasiinien tapahtumiin osallistuneista nuorista otsikolla “Me vaan pidettiin hauskaa” sekä kolmen palstan levyinen valokuva, jossa illanhämärässä roihusi kokko, jonka ympärillä hyppelehti nuoria. Kuvaan liittyi kuvateksti: “Makasiineilla roihunnut vappukokko innoitti juhlijat muun muassa kokon ympärijuoksuun.”

Tehtävänannossa kerrottiin pilakuvan ja jutun ottavan omalla tavallaan kantaa VR:n makasiinien tapahtumiin ja kehotettiin pohtimaan millaisen kuvan lukija saa niistä. Lisäksi tehtävänannossa ohjeistettiin kiinnittämään huomio niin tekstiin kuin kuviin.

Tämä tehtävä (jota itse kiittelin heti koepäivänä tuossa hieman alempana olevassa postauksessa) on kirvoittanut kritiikkiä. Kokeilaiden verkon keskustelupalstoilla, äidinkielen opettajan Hesarin yleisönosastossa ja Suomen Lukiolaisten Liiton tiedotteessaan esittämä kritiikki kohdistuu pilakuvassa toisen pojan käyttämään sanaan stidit. Opiskelija, opettaja ja lukiolaisten liitto katsovat, ettei slangisana kuulu ylioppilastutkintoon, koska se asettaa kokelaat eriarvoiseen asemaan. Kaikista kommenteista paistaa läpi se, että niiden esittäjien mielestä kysymykseen vastaaminen edellyttää slangisanan ymmärtämistä. Kaikkien näin ajattelevien tulisi saada tekstinymmärtämisestä improbatur tai korkeintaan aprobatur. Ja muutoinkin katua positivismin hapattamaa tietokäsitystään, jonka mukaan tehtävä tähtäisi oikeaa vastaukseen.

Tekstinymmärtämisen kannalta on olennaista huomata, että pilakuva & juttu eivät varsinaisesti käsittele paloa. Ne käsittelevät nuoria ja nuorten yhteiskunnallista vaikuttamista. “Vain hauskaa pitävä” tanssivan karnevalistinen nuorisojoukko, jolle jutun perusteella yhteiskunnallinen vaikuttaminen on suoraa toimintaa ja sen jälkäisissä adrenaliinihöyryissä tapahtuvaa bilettämistä tyylillä kiviä ikkunaan ja sitten hyvät bailut, on eräs nuorten osallistumisen sterotyyppi ns. ei-hyväksyttävä yhteiskunnallinen osallistuminen. Pilakuva esittelee toisen nuorten osallistumisen muodon puistossa lahnaavat pojat, jotka saattavat puhua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ryhtymisestä, mutta tokkopa siihen ryhtyvät – sillä he ovat vetelyksiä. Synteesinä jutut vetävät yhteen sen, että median todellisuudessa on kaksi nuorten osallistumisen muotoa lahnaava passivisuus ja ei-hyväksyttyjä muotoja hakeva aktiivisuus. Molempien taustalla on hedonismi, joka liitetään nuoriin. [Huomatkaa, että tähän asti on päästy hyvin ilman stidit sanan merkityksen ymmärtämistä ja edeten lähinnä visuaalisia merkityksiä analysoiden]. Stidit sanan merkityssisällöm kautta voi johtaa hypoteesin siitä, että lahnaajien aktivoituminen johtaa ei-hyväksyttyyn toimintaan, ja siitä kuinka hyväksytyn vaikuttamisen kanavat eivät ole nuorten pelikenttää. Se kenttä on keski-ikäisillä äijillä täytetty.

Olen edellä olevassa analyysissä pyrkinyt osoittamaan, kuinka stidit sana ei ole tehtävän kannalta mitenkään olennainen asia. Myöskään sen seikan tietäminen, että makasiinit paloivat jutun ja pilakuvan ilmestymisen välissä ei ole lainkaan olennaista. Molemmat ovat faktuaalisia seikkoja. Tehtävässä haettiin lukijan mielikuvia. Niinpä nenäkkäälle ja hieman riskinottokykyä omaavalle pohjoissuomalaiselle abiturientille aivan oikea mielikuva Karlssonin pilakuvasta voi olla sen stadinlangiin & Helsingin tapahtuman analysointiin kiteytyvä pääkaupunkikeskeisyys ja kokemus siitä, että hän ei tiedä & eikä hänen tarvitsekaan tietää sanan stidit merkityssisältöä. Tuosta vastauksesta hyvin rakennettuna minä antaisin ainakin laudaturin.

Keskustelu on osoittanut sen, kuinka tekstilähtöinen käsitys maamme kouluissa äidinkieleen on. Maailman visuaalistuessa kuvan lukeminen on ehdottoman olennainen taito. Tuossa tehtävässä sana stidit on yhtä olennaista tietoa kuin se, että poikien puistonpenkin vieressä on tyhjä roskakori. Tuon roskakorin olemassaoloa en liittänyt yllä alkuperäiseen kuvaukseeni piirroksesta. Jäittekö kaipaamaan?

Niin ja loppu anekdoottina myös muunlaimem lukutapa, joilla pääsee hyvin irti stidit sanasta. Huomaatteko molempien juttujen maskuliinisuuden eli sen kuinka esillä ovat pojat ja voimankäyttö? Uutiset toisintavat vahvasti osallistuminen on miehistä kulttuuria asetelmaa ja niinpä ehkä olennaista niin kuvien kuin tekstin synnyttämässä mielikuvassa lukijan päässä on myös se, että tekijöinä on vain miehiä. Osallistuminen (oli oikeaa tai väärää) on miehen paikka. Vai onko? Mitä se merkitsee, että lehdistö toistaa tälläistä mallia? On jännää, että miltei ainoita aktivismin naisiin liitettäviä muotoja ovat kettutytöt. Muinoin kettutyttö uutisoinnin ollessa kiihkeimmillään jäin pohdiskelemaan miksi kettutyttöihin liitettiin joko vahvan antrogyyni-ote tai sitten pohdiskeltiin heidän bi-seksuaalisia piirteitään. On varmasti kovaa olla heteronainen ja aktivisti! Jeh! Nyt lopetan … aamen.