New Peripeteia

Olin tuossa toissa-aamuna aamiaistamassa Cafe Engelissä. Niin vallan mukava paikka kuin se onkin, niin tuona aamuna henkilökunnalla oli huono päivä. Unohtivat tuoda aamiaisemme. Ja kun toivat niin se oli kylmää ja hätäisesti koottua. Onneksi hyviä kokemuksia on joukossa niin monta ennestään, ettei tälläinen yksi heikompi kaada paikan yleisarvosanaa.

Aamiaista odotellessa tuli puhe tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuudesta, jota koordinoi Turun kauppakorkeakoulussa majaileva alan verkostoakatemia. Opintokokonaisuuden voi suorittaa lähes kaikissa suomen yliopistoissa. Itse olen tehnyt sen Helsingin yliopistossa. Jutun hassuus on vaan siinä, ettei Helsingin yliopiston opinto-oppaat oikein missään kerro, että sellainen kokonaisuus on tarjolla. Tai löytyyhän kurssit pienellä käytännöllisen filosofian opetustarjonnan alalaidasta. Jotenkin sinne vain kuitenkin on löytänyt vuosien varrella opiskelija-ainesta – tosin pitkälti sellaista kuin minä ja Tommi Laitio. Muita hyvin piilotettuja kokonaisuuksia piisaa. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tarjoaa erityisen cumun Tampereen yliopistossa kansainvälisen oikeuden apron suorittaneille. Eikä tuostakaan oikein hiiskuta. Yliopistossa on opintokokonaisuuksia ja sitten on näitä piilotettuja opintokokonaisuuksia. Minua ovat syystä tai toisesta kiehtoneen jäljempänä mainitut.

Tulevaisuudentutkimuksesta pitänee vielä sanoa, että se on oikein oiva aine perehtymistä ajatellen, jossei ole vain taipuvainen ottamaan moisia pohdintoja liian vakavasti. Pitkälti se tarjoaa konsulttimetodeja kuten uuden ajan PTS-suunnittelutieteen tuleekin. Jossakin määrin se tarjoaa myös oikeasti vakavammin otettavia metodeja, joista osa on vaikeasti tosiasiallisesti käytettäviä kuten delfoi, osa tälläiselle humanistille liian matemaattisia ja osa kerrassaan viehkeitä.

Niin siitä Engelistä vielä. On se tosiaan kumma, että sellaisessa pöytiintarjoilemme joka päivä paikassa pöytiintarjoilu tapahtuu niin epäjärjestelmällisesti. Kutakin pöytää säntää palvelemaan aina se jota huvittaa tai joka ehtii. Hassua. Jakaisivat nyt alueet tarjoilijoille.

Olen selaillut opinto-oppaita sillä silmällä, että jos vaikka alkaisi opiskella jotain uutta. Tähän mennessä kun on tullut luettua vasta teatteritiedettä, estetiikkaa, kirjallisuustiedettä, antiikin tutkimusta, itämeren suomalaisia kieliä, kasvatustiedettä, johtamisen sivuainekokonaisuutta, eurooppalaisten alueiden ja kulttuurien tutkimusta, tulevaisuudentutkimusta, poliittista historiaa, naistutkimusta, julkisoikeutta, tiedotusoppia, informaatio-oikeutta, kansainvälistä oikeutta, kunnallisoikeutta, vero-oikeutta, yritysjuridiikkaa, laskentatoimea ja taiteen tuotantoa. Hmm… valtiotieteellinen tiedekunta on lanseerannut uuden yhteiskuntatieteellisten menetelmätieteiden kokonaisuuden, oiskohan se kiva! Jos tekis vaikka pari tenttiä!

Hain opinto-oppaan. Kalenterinkin sain. HYY oli jälleen myöhässä niiden jaossa. No perinteitähän pitää olla. Opinto-oppaan mukaan 13.9. gradun jättäällä valmistuisi 24.10. , 4.10. jättämällä 14.11., 25.10. jättämällä 5.12. ja 8.11. jättämällä 19.12. Marraskuun publiikki on salissa 1 – se ei siis käy. 5.12. publiikki on pienessä juhlasalissa – sen voisi jo hyväksyä. Muut publiikit ovat suuressa juhlasalissa – niihin tähdätään. Hankalia nämä opiskeluun liittyvät valinnat.

Esseekirjallisuus on kai suomenruotsalaisten vanhojen miesten juttu. Niin sen täytyy olla. Ensinnäkin Akateemisen esseehyllyn äärellä on lähinnä vain siististi pukeutuneita vanhoja herroja. Tänään monilla oli kourassaan mitä ihastuttavin hattu – sellainen jota minulla oli tapana ihastella kaltaistensa komistaessa Matti Wuorta – siinä vasta oli mies joka osasi kantaa hattua uljaasti. Toisekseen esseekirjallisuutta tuntuu olevan saatavilla huomattavasti paremmin ruotsiksi kuin suomeksi. Akateemisessakin ruotsinkieliset niteet ylittävät suomenkielisten määrän. Hypistelin siellä Envallin uusinta. En ostanut, vaikka fani olenkin. Odotan, että se ilmestyy Hiltuselle tai Laterna Magicaan – Hiltuselle varmaan aiemmin. Siellä tuntuu olevan nopein kierto ja aika ajoin Envallia jopa hyllyssä. Muualla ei sitä ole divareissa Samurai nukkuu teosta lukuunottamatta oikein näkynyt.

Hypistellessäni mietin viime viikon kirjanäyttelyä. En ostanut Bruce McConachien uutta teatterihistoriaa. Se on oikeastaan kustantajan vika. Mitäs lähtivät ennen kirjanäyttelyn loppua livohkaan. Olisin vaan saanut Brucen omistuskirjoituksenkin ja kaikkea.

Hypistellessäni mietin myös kysymystä lukeneisuudesta. Olen lukenut Iliaan ja Odysseian; Euripidesta, Aristofanesta, Sofoklesta, Ciceroa, Ovidiusta ja tietysti Saphoa; Molierea ja Shakespearea; Dantea; Bocciaa; Lorcaa; Poea ja Lovecraftiä; Brechtiä, Beckettiä, Ionescoa ja luonnollisesti Sartrea; muutaman niteen Platonia ja Aristotelestä; Nietszheä ja Wittgensteinia; Buttleria; Marxin pääoman sekä Sun Tzun ja Clausewitsin sodankäyntineuvot; Leninin Valtion ja vallankumouksen sekä Hitlerin Taisteluni; Tsehovia ja Ibseniä; noin puolet Vanhasta testamentista ja hieman vähemmän uudesta; jossakin määrin Koraania; Huxleytä ja muutaman muun utopiakirjan – dystopioitakin; klassisen Kasvun rajat raportin ja sen jatko-osan Ylittyvät kasvun rajat; Tamminiemen pesänjakajat ja Heikinheimon Mätämunan muistelmat; niin toki myös Paavo Väyrysen On muutoksen aika 1:n. Muutaman niteen siis. Voisiko näillä kirjoilla päästä jo nuoremman lukeneiston edustajaksi. Sellaiseksi, jolla on oikeus nauttia esseekirjallisuudesta. Sillä, kuten vanhan herran kanssa tänään Akateemisessa keskustelimme Envallia hypistellessä – esseekirjallisuudesta voi nauttia vasta sitten, kun fakta (tietokirjallisuus) ja fiktio (kaunokirjallisuus) alkavat muodostaa päässä sellaisen toisiinsa kietoutuneen verkon, jota lukeneisuudeksi kutsutaan.

Ostin Akateemisesta Michel de Montagnen esseiden I osan. 1500-luvulla elänyttä herraa pidetään esseekirjallisuuden isänä. Essee – harjoitelma, ajatelma – elää useissa blogeissa kaunista renesanssiaan – niissä blogeissa, jotka ovat ennemmän kuin päiväkirja, mutta vähemmän kuin pamfletti. Hyvä essee on tutkielma – sisäänpäin – itseen.

Helsingin Sanomissa oli tänään suomalaista koulutusjärjestelmää kuvaava kaavio, jonka lähteeksi lehti ilmoitti opetushallituksen. Kaaviossa pisti silmään korkea-asteen duaalijaon puuttuminen. Peruskoulusta kuljettiin ammattikouluun ja lukioon -> mutta näistä kummastkin vain korkeakouluun. Korkea-asteen duaalimalli on murtunut siis Helsingin Sanomissa. Ehkä kohta se murtuu julkisesti jo muuallakin. Käytännössä se on ollut jo pitkään murtunut. Kun murtuma tunnustetaan tulisi ottaa viikate kouraan ja leikata. Korkea-aste kaipaa harvennushakkuuta, jossa olisi erityisesti pohdittava tiettyjen alojen ensimmäisen ja toisen syklin koulutusvastuun työnjakoa. Kysynpähän vain, että tulisiko esimerkiksi Kuvataideakatemian aloittaa vasta toisesta syklistä – enkä ole ensimmäinen joka kysyy. Myös muiden alojen osalta voisi esittää samanlaisia kysymyksiä, mutta mitä “merkittävämpi” ala sitä vaikeampaa on koulutuspoliittinen keskustelu – joten maistelkaa tuota kysymystä ja siirtäkää sen jälkeen katseenne esimerkiksi tiettyihin sosiaalialoihin.

Viikko teatterintutkijoiden maailmankongressia on takana. Ohjelmassa oli työtä, teatteria, kuohuviiniä ja kaikenlaisten tutkimuspapereiden ihmettelyä.

Pohdiskelin päässäni larppaamista – sitä kuinka esiintyjä, esitys ja esityksen vastaanotto sulautuvat larpatessa yhdeksi larppaajan itsensä sisäiseksi prosessiksi esiintyjän ja yleisön käsitteiden sulautuessa esitykseen itseensä. Muutama amerikkalainen pohdiskeli avataren vaikutusta virtuaaliympäristössä käytyihin keskusteluihin -> keskustellaanko avatarta käyttäen erilailla, eriasioista kuin esimerkiksi tekstipohjaisissa ympäsristöissä. Amerikkalaisen sedän mielestä keskustellaan. Perinteiseen esitysanalyysiin, historiografiaan ja draama-analyysiin viertäviä keskusteluja en jaksanut seurata. Beckett paneelin missaaminen harmittaa hieman – mutta kun ei voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Valitettavasti.

Niin ei edes yliopistolla ja Conissa. Vaikkakin ehdin Conista perjantaina vilauksen nähdäkin kun kierrätettiin muutamaa vierasta mm. larppaajia ihmettelemässä. Ja siellä sitä oli bofferikansaa.

Kuohuviiniä tuli joutua monena iltana ja päivänä. Väsyneessä kuohuviinihiprakassa pään tyynyyn laittaminen ilta toisensa jälkeen ei ole lainkaan huono kokemus – hieman rasittava kyllä.

What Tammy needs to know performanssin kävin katsahtamassa Kiasma teatterissa. Sangen oivallinen, vaikkakaan ei mikään maata mullistava. Kongressivieraista pääosin koostunut yleisö eli hyvin mukana kuten hesarin kriitikkokin päivän lehdessä totesi. Hyvä esitys lohduttaa hieman siihen suruun että teatterikesä jäi sitten tänä vuonna väliin.

Nyt se on sitten alkanut. Niin mikä siis. No päivittely lukion oppikirjojen kalleudesta. Päivittely kuuluu alkusyksyyn niin kuin kuuluvat lumi yllätti autoilijat tyylin uutisoinnit sitten loppusyksyyn. Päivystävä iltapäivälehti laski Lukiolaisten kirjakaupan olleen halvin. Toinen lehti kertoi lukiokirjoissa olevan hyvän katteen. Kolmas kertoi, että kirjoja on etsittävä käytettyinä nettikaupoista. On siis syksy. Aikoinaan toimittajat kiusasivat minua kyllästymiseen asti haastatellen lukiokirjojen kalleudesta. Niin olivat kiusanneet edeltäjiäni ja ovat kiusanneet myös seuraajiani. Muutama viikko ja sitten liitto varmaan jyrähtää kannarillaan ja laskelmillaan – tai en tiedä – päämatemaatikko Uusitalo ei ole siellä enää toissä. On siis syksy. Onneksi sitä ei huomaa lämpötiloissa. Täytyy kai tehdä uusi tagi syksy 2006. En tehnyt aiemmin kun kuvittelin valmistuvani syksyksi – ja valmistuneiltahan yliopisto vie tämmöiset blogit pois.

Siinä se on kai se mitä minulle kuuluu. Päivät menee töissä – tai siis heräämisen ja illan tv-sarjojen välinen aika. Työ on kivaa – mutta kahdeksan tuntia ajattelemista on aikas kuluttavaa. Kuka hullu on keksinyt ajatuksen siitä, että ihminen kykenee kahdeksaan aktiiviseen tunttin vuorokaudessa ja että ne pitäisi vieläpä luovuttaa työnantajan käyttöön. Ei onnistu. Kahdeksan aktiivista tuntia vuorokaudessa on sulaa hulluutta – nukkumisen ja kahvinjuonnin ohella vuorokauteen mahtuu ehkä neljä – oikein hyvänä päivänä kuusi – aktiivista tuntia. Ihailen pelonsekaisin tuntein niitä ihmisiä, joilla on työn ohessa harrastuksia – ja kunnioitan suuresti jokaista joka kykenee ennen töitä käymään esimerkiksi jumpassa tai kuntosalilla klo 7-9 välillä aamulla. Näitä superihmisiä tuntuu olevan puolet työpaikkani naisista – ja illalla nämä superihmiset omistautuvat perheelle,lapsille jne.

Opiskelua on kesällä kuulunut yhden tentin verran. Yksi essee pitäisi myös vääntää. Ei huvita yhtään, kun kirjoittaa tutkimusta työkseen. Sanan säilä on kulutettu.

Pitäisi myös tarttua graduun. Saattaa se kunnialla loppuun. Ja valmistua. Sitten ei kuuluisi enää valmistumattomuutta.