New Peripeteia

Olen kirjastolaitoksen suurkuluttaja. Tosin säästän myös kirjastolaitoksen tiloja varastoimalla tavallisesti hyllymetrin-puolitoista kirjaston kirjoja kotonani. Tavallisesti lainassa olevien kirjojen määrä on siinä 50 ja satunnaisesti se kasvaa liki sataan. Olen hyvä lainaaja, mutta huono palauttaja. Jokunen kirja on ollut lainassa jo vuosia. Nuo teokset ovat tosin sellaisia joiden koko potentiaalisen lukijakunnan uskoisin tuntevani henk.koht.

Tuen kirjastolaitosta vuosittain reippaalla sadalla eurolla sakkomaksujen muodossa. Omaa laiskuutta tiedän. Ajattelin vain, että tälläinen kaltaiseni kanta-asiakas voisi alkaa kerätä bonusta, jos kirjastolaitos ottaisi käyttöön jonkun bonus-korttijärjestelmän. Esimerkiksi sellaisen, että maksettuaan sakkoja vaikka 40 e saisi lipukkeen, jolla voisi nauttia yliopiston pääkirjaston Rotundan alakerran kahviossa ilmaiset munkkikahvit. Kirjastoon on saatava kanta-asiakasjärjestelmä. Vaadin!

Missä hetken oleskelenkin, niin sinne alkaa ilmestyä kirjapino. Ja tuosta levittyvästä kirjapinosta yhdistettynä muistiinpanoihin, raapustelmiin ja muuhun paperisälään muodostuu kaiken työpöytätilan vievä mörkönen – ainakin työpaikkojeni siivoojien paheksunnan kohde. Niin on päässyt käymään tälläkin kertaa. Työpöydän epäjärjestyksessä lojuu pino tutkimuksia auki ja hiirenkorvilla – korostuskyniä kirjanmerkkeinään pidellen. Työpöydällä lepää luettuja tutkimusraportteja kaikkiaan sellaiset kolmetuhatta sivua. Olen tainnut lukea kaikenlaisia tiedeherrain sepustuksia kuukauden sisään sellaiset nelisentuhatta sivua. Ei mikään ihme, että juhannuksen paluujunassa ahmimani romaani Tim Krabben Jäljettömiin tuntui niin virkistävältä. Teos oli totesisti rakkaustarina ja tutkielma pahuudesta samoissa kansissa – kuten takakansi lupasi.

Olen lukenut viime kuukausina huolestuttavan vähän kaunokirjallisuutta. Muutaman romaanin, Beckettiä, pari Tsehovin näytelmää ja hieman runoja. Kesä on dekkarien aikaa. Pitäisi kai ostaa taas joku dekkari. Bibliofiliani pahenee. Katselen romaaneja useammin kirjakaupassa kuin kirjastossa. Hyi minua! Ehkä se johtuu siitä, että olen Tampereen kaupunginkirjastoon lainakiellossa, enkä häärää muutoinkaan Tampereella kirjallisuusaineiden kimpussa kuten Helsingissä tein. Jos tekisen kävelymatkan jonakin iltapäivänä Teatterikorkean kirjastoon ja ottaisin pinon jonkin tuntemattoman näytelmäkirjailijan tekeleitä. Se voisi olla viisautta.

Kävelin Liisankatua keskellä tietä lounastamaan vakipaikkaani Snellmanninkadun kivijalan italialaiseen. Kuinka erilaiselta katu näyttääkään keskellä ajorataa kävellessä, kun sen reunassa jalkakäytävää tallustaessa. Kuinka suuri tila ruutukaava-alueellakin on varattu pyhän peltilehmän käyttöön. Niin miksikö kävelin keskellä katua? Lähinnä siksi kävelin, että siihen tarjoutui tilaisuus, koska katu oli poikki sen tähden, että raitiovaunukiskoja vaihdettiin laulun Mikko Monosen ruumisarkkuliikkeen kohdilla.

Juhannuskin on takana. Grillittua nautaa, sikaa, kanaa ja kalaa tuli nautittua aivan loistavassa seurassa. Muutama yllätysvieraskin, kuten herr Lindström, piipahti paikalla, mikä oli kerrassaan parahultaista. Kaksikymmentä henkeä saman pöydän ympärillä nauttimassa kollektiivina valmistettua ateriaa – aikas loistoa.

Sitten päivän valitusosuus. Olen jo jokusen viikon manaillut työmatkaa aamun raitiovaunussa. Joku valopää on ilmeisesti keksinyt, että kesäkuun alun jälkeen työmatkalaisten määrä puolittuu, kun on päättänyt supistaa aamun ratikkavuoroja isolla kädellä. Voin kertoa, että ei puolitu. Sen sijaan aamun työmatkalaisten määrä samassa ratikassa tuplaantuu. Ja helteellä se jos jokin ilahduttaa aamupöpperöistä ihmistä.

Lomailin viikonlopun Virossa. Oli lystiä ja hellettä. Törmäsin tuttuihin lautassa meno- ja paluumatkalla. Söin Tallinnassa japanilaisessa ravintolassa. Puikkotaitoni ovat selvästi hakusessa. Kävin KuMussa. Aika vaikuttava rakennus. Arkkitehtuuri oli sisältä hirveän Kiasman kaltainen. Villu Jaanissoon kokoama rintakuvaseinämä oli vaikuttava. Kävin myös miehitysmuseossa. Siellä oli suuria paikallisten merkkihenkilöiden neuvostoaikaisia patsaita. Leniniltä näyttäminen oli patsaiden perusteella niissä esitettyjen keskuudessa muotia. Heh! Kävin myös Tartossa. Zavotissa törmäsin Suur-Mikkoon, kadulla alkoholiliikkeen edessä Jaakkoon jne. Tartossa oli yliopiston taideosaston lopputyönäyttelyä. Muutama maalaus oli kerrassaan oivallinen. Kuten se, jossa nuorta alastonta naista esittävän kuvan häpykarvoitus oli ommeltu kultalangasta Adidas-merkin muotoon ja signeerauksen virkaa toimitti maalauksen laidassa oleva tuotemerkki.

Loman jälkeen koitti työ. Olen suunnitellut töissä uutta kesälomareissua. Mihinkäs menisin? Ja milloin?

Olen selvästi urautunut työelämään. Teen työpäivän ja vapaapäivän lisäksi jo käsiteellisen eron työviikolle ja lomaviikolla. Voi taivaallista. Työ on selvästi pahasta. Taidan lähteä töistä kahvilaan. Moi!

Tänään istuin aamulla töissä kahvikuppi kädessä ja Helsingin Sanomat edessäni. Silloin se iski. Ajan kuluminen. Voi herranen aika. Uutinen kertoi, että ensi kesänä on jälleen se kesä, kun Kasselin kaupunki Saksassa täyttyy nykytaiteesta – ensi vuosi on Dokumentan vuosi. Järjestysnumero tapahtumalla on 12. Olin katsomassa järjestysnumerolla 11 kulkenutta biannaalia. Se oli upea. Hienoja videoteoksia läkähdyksiin asti, jokunen mieleen jäänyt veistos ja monta maalausta, jotka olen kaikki jo unohtanut.

Dokumenta on joka viides vuosi. Edellisestä on kulunut kesällä jo neljä vuotta. Aika kuluu. On eteenpäin menevää liikettä ja sille vastakkaista liikettä. On rattaita ja on rataskapuloita. Aika kuluu. Joskus se matelee. Joskus se laukkaa.

Ehkä olen ensi kesänäkin Kasselissa.

Olipa kerran opiskelijajärjestö, joka julisti opiskelijoiden olevan köyhiä ja tarvitsevan lisää rahaa. Se oli sama opiskelijajärjestö, joka päätti juhlia syntymäpäiviään ja uutta graaffista ilmettä (eräässä toisessa opiskelijajärjestössä sitä olisi kutsuttu identiteettiuudistukseksi) oikein illallisjuhlalla. Tuon juhlan illalliskortin hinta oli 85 euroa opiskelijajärjestön blogin keskustelupalstan mukaan. Ehkä kutsua ei oltu edes tarkoitettu opiskelijoille – erheessä vain sellaisille eksynyt? Tai sitten (jos opiskelijoilla on siis moisia irtorahoja laittaa sellaiseen tavanomaiseen illalliseen) opintotukea ei oikeasti tarvitse korottaa vielä viiteentoista vuoteen – ainakaan ammattikorkeakoulusektorilla.

[via http://kallio.samok.fi/blog/index.php?blog=8&title=liittokokous_tulee&more=1&c=1&tb=1&pb=1#comments]

Aikoinaan kun työkseni valvoin lukiolaisten etua niin leikittelimme kahvikupin äärellä hypoteettisilla ja absurdeilla edunvalvontaongelmilla. Eräs skenaario oli kokelas, joka poistuisi yo-tutkinnosta ennen pyhää kello 12 kongia… lähtisi siis vain kävelemään ennen kuin ylioppilastutkintolautakunnan ohjeet sallivat. Mietimme mitä tapahtuisi. Enää ei tarvitse miettiä. Oikeus on vastannut kysymykseen.

Turun HAO 31.5.2006 06/0359/3

Diaarinumero: 00869/06/1301
Taltionumero: 06/0359/3

Antopäivä: 31.5.2006

Ylioppilaskirjoitukset
Törkeä järjestyksen rikkominen

Tutkintokerran kokeiden hylkääminen

Diaarinumero: 00869/06/1301
Taltionumero: 06/0359/3

Antopäivä: 31.5.2006

Asialuokitus: 1.05.02

Oikeuskysymyksenä asiassa oli, onko ylioppilaskoetilaisuudesta poistuminen ennen kello kahtatoista törkeää järjestyksen rikkomista, joka aiheuttaa kaikkien samalla tutkintokerralla suoritettujen kokeiden katsomisen hylätyiksi.

Ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain mukaan kokelas, joka syyllistyy vilpilliseen menettelyyn tai vilpin yritykseen taikka avustaa siinä tai muutoin törkeästi rikkoo järjestystä, menettää oikeutensa osallistua kokeisiin kyseisenä tutkintokertana. Kokeet, joihin kokelas on samalla tutkintokerralla osallistunut, katsotaan hylätyiksi.

Rehtori oli päätöksessään katsonut X:n rikkoneen törkeästi ylioppilaskoetilaisuuden järjestystä poistumalla kokeesta ohjeiden vastaisesti ennen kello kahtatoista. Tämä teko oli aiheuttanut kaikkien X:n keväällä 2006 suorittamien ylioppilaskokeiden hylkäämisen.

Hallinto-oikeus kumosi X:n valituksesta rehtorin päätöksen lainvastaisena katsoen, ettei pelkästään se, että X oli vastoin ohjetta poistunut koetilaisuudesta ennen puoltapäivää ole yllä mainitussa lainkohdassa tarkoitettua törkeää järjestyksen rikkomista.

Laki ylioppilastutkinnon järjestämisestä 11 §

Luen työkseni papereita ja pyörittelen tietokoneella olevia lukuja. Teen siis kvantitatiivista tutkimusta. Paperit ja luvut asettuivat hetki sitten sellaiseen asemaan, jota voinee kutsua tutkimuksen tuottamaksi uudeksi tiedoksi – sellaiseksi, joka ei ainoastaan todista vanhojen tutkimusten kuvaaman tilan jatkuneen nykyisyyteen, vaan tuo esiin aivan uuden löydön. Jee! Tätä hetkeä sietääkin juhlia. Oikea tutkimustulos. Jos olisin luonnontieteellisellä tutkimusalalla sanoisin kai Heureka! Voihan diskurssi sentään, että olen humanistis-yhteiskuntatieteellisellä tutkimusalalla.

Työpöytäni täyttyy paperiläjistä. Siellä on käppyröitä, kaavioita ja kaikenmaailman tilastollisia tietokoneajoja. A3:sia koska täytyyhän A3-koon tulostimesta ottaa kaikki ilo irti. Olen oppinut, että miltei kaikki tilastoajot maan ja taivaan välillä (paitsi se gradussani käyttämäni klusterointi) on mahdollista ja vaivatonta tehdä excelissä. Yliopistomaailma vaan jotenkin tuntuu opettavan siihen, että SPSS:tön kvanttitutkimus ei ole kvanttitutkimus lainkaan. Kyllä se työelämä opettaa – Microsoft ohjelman käyttäjäksi näköjään.

Huomenna ajattelin lueskella ulkomaisia tieteellisiä julkaisuja ja juoda vichyä. Siinä sivussa pitäisi jälleen aakkostaa aineisto. Onnistun pläräämään sen jatkuvasti täydelliseen epäjärjestykseen. Mutta kansioon en sitä laita. Eihän kansiossa olevaa aineistoa voi pinota erilaisiin pinoihin pöydälle. Erikorkuiset lomakepinot pöydällä ovat paljon sympaattisempia kuin graaffit koneen näytöllä. Taidan olla hupsu, mutta tykkään katsella notkuvien paperipinojen korkeutta. Sitä saa ihan erilaisen kosketuksen dataan, kun siirtelee tapauksia pinosta toiseen. Joku voisi tosin kutsua sitä myös osoitukseksi liiasta luppoajasta. Tehokkuus kun kerran on se päivän sana.

Eräänä päivänä maailma tuli valmiiksi. Tuhansia vuosia sitä oli rakennettu. Loputtomia palavereja oli pidetty. Kahvia ja voisilmäpullia oli kulunut tuhottomasti. Suunnitelmat olivat menneet uusiksi niin monta kertaa, että alkuperäisiä tutkimaan oli syntynyt kaikenlaisia tieteenaloja teologiasta kvanttifysiikkaan. Siksipä sitä ei heti meinattukaan uskoa, kun Uppsalan yliopistossa eräs nuorempi tutkija, teologi koulutukseltaan, oli havainnut maailman saavuttaneen juuri sellaisen tilan, jonka Jumala oli eräässä hieman vähemmän tunnetuksi tulleessa pyhässä tekstissään, eräästä egyptiläisestä luolasta löydetyssä koptiksi kirjoitetussa, ilmoittanut eräälle profeetalle valmiin maailman ideaalina.

Itseasiassa uutinen saavutti laajempien kansanryhmien tietoisuuden vasta siinä vaiheessa, kun kehitys pysähtyi. Pörssi ei notkunut. Inflaatio vakautui. Ja jopa sotien määrä vakiintui kolmeen laajempaan konfliktiin vuodessa ja yhteen atomipommin käyttöön johtavaan puolessa vuosisadassa.

Johtavat tutkijat, kirkkoisät, poliitikot ja miljardöörit kokoontuivat yhteen New Yorkin kaupunkiin uudelle mantereelle, valmiin maailman talouden keskukseen, tarkastelemaan maailmaa. Viikkoja kestäneen ja jokaisen tilintarkastajan märkää päiväunta muistuttaneen tarkastelunsa päätteeksi Bill Gates, joka oli varakkuutensa joukosta joukkoon kutsuttu, lausui tiedotusvälineille: “Ei siitä hyvää tullut, mutta valmis se on. Yhtä vakaa kuin Windows-käyttöjärjestelmä”. Muuan Steve niminen mies oli ainoa joka nauroi lausahdukselle. Sisäinen tarkastus oli siis todennut maailman valmiiksi. Se ei kuitenkaan riittänyt. Oli hankittava myös ulkopuolinen arvio.

Kirkkoisät toimeenpanivat yltiöekumeeniset menot, joiden tavoitteena oli saada Jumala, johon ekumeenisin tarkoitusperin viitattiin enää vain hymähdyksellä hmm, josta ei käynyt ilmi Jumalan sukupuoli, nimi, olomuoto, määrään liittyvät tekijät tai mikään muukaan sellainen, joka olisi ekumeenista menoa häirinnyt. Yhteyttä hmm:n oli päätetty yrittää lokakuun kuudentena. Päivä oli kaunis, mutta ei tuottanut muuta tulosta kuin sen, että Paavi ilmoitti valaistuneensa. Hmmm ei millään tavalla ottanut kantaa maailman valmiuteen.

Niinpä poliitikot ja miljardöörit varustivat retkueen, jolle annettiin käyttöön yksi NASAn avaruussukkula. Retkueen tarkoituksena oli etsiä maailmankaikkeudesta sellainen riippumaton asiantuntija, joka voisi tulla tarkastelemaan maailmaa ja toteamaan sen valmiiksi. Siitä on nyt noin yksitoista vuotta, kun retkikunta lähti matkaan. Siitä lähtien olemme odottaneet.

We are the last five. In the present as were we still. It is spring. Time passes. First without words. I switch on. Not good. I switch off. I start again. We are the last five. It is spring. Time passes. First without words. I switch on. Good. I am alone. It is spring. Time passes. First without words. In the end Bom appears. Reappears. Good. I switch off. I start again. We are the last five. It is spring. Time passes. I switch on. Good. I am alone. It is spring. Time passes. Now with words. in the end Bom appears. Reappears. – - Not good. I start again. – - Good. – - Good. In the end Bim appears. – - Not good. I start again. – - Good. – - Good. I am alone. It is summer. Time passes. In the end Bim appears. – - Not good. I start again. – - Good. – - Ah! – - Good. In the end Bem appears. – - Not good. I start again. – - Good. – - Good. I am alone. It is autumn. Time passes. In the end Bem appears. Reappears. – - So on. – - Good. It is winter. Time passes. In the end I appear. Reappear. Good. I am alone. In the present as I were still. It is winter. Without journey. Time passes. That is all. Make sense who may. I switch off.

Minä sitten niin pidän Beckettistä. Miksikö? Koska maailma on absurdi. Minä sitten niin pidän Becketistä. Miksikö? Olen kai mieltynyt tyhjyyteen.

Ostin Akateemisesta Becketin lyhytnäytelmäkokoelman. Yli puolet olen lukenut aiemmin, mutta vaikka käyttäisin koko elämän niiden lukemiseen, en silti tajuasi oikeastaan mitään. Olen miettinyt jo vuosia kuoleekohan Krapp, tuo vanha runkkari, loukkoonsa näytelmän lopussa? En tiedä, mutta luulen niin.

Alussa oleva katkelma on What Wheren kehyskertomus, jonka kertoo Bamin ääni.

P menee.