New Peripeteia

Kaikenlaisia kiinnostavia kursseja ovat opinto-oppaat (tai siis niiden verkkokorvikkeet, jotka valtaosan humanistisia ja valtiotieteellisiä aineita ovat verkkoon jo laittaneet) pullollaan. Ei huvita valmistua. Mieleni tekee mm. estetiikan Nietzsche kurssille, elokuva- ja tv-tutkimuksen itäeurooppalaisen elokuvan kurssille ja jokuselle yhteiskuntahistorian kurssille. Voihan mäntti, kun kaikenlaisia kivoja kursseja suunnitellaan valmistumisen jälkeiseen aikaan. Noh, kaippa se on kuitenkin valmistuttava. Onhan mulla kuitenkin opinto-oikeuksia tuolla toisissakin yliopistoissa.

Olen hengannut viimeiset kaksi päivää Taideteollisen elokuvatuotannon pääsykokokeissa. Hakeminen oli semmoinen ekstomporee ajatus tuossa keväällä. Tein ennakkotehtäviä parikymmentä minuuttia ja sulloin ne kuoreen. Pääsin suurimman karsinnan yli ja sain kutsun haastatteluun. Sen jälkeen koitti kutsu pääsykoeviikolle. Meitä oli maanantaina jäljellä 10 pyrkijää. Kaikenlaisia hassuja tehtäviä tehdessä hupeni kaksi päivää huipentuen uuteen haastatteluun. Sen jälkeen taululle ilmestyi kuusi nimeä. Omani ei ollut niide joukoissa. Perjantaina jäljellä on kaksi nimeä. Ne pääsevät sisään. Veikkaukseni on hakijat Toni ja Paula. Katsotaan sitten kuinka väärässä olen. Poppoo oli hauska. Kaikki oikeastaan jo sisällä jossakin taidealan ammattikorkeassa – jokunen valmis medianomi AMK:kin oli joukossa. Keski-ikä oli varmaan siellä 25-vuoden hujakoilla.

Viikonloppuna olin Maailma kylässä festareilla. Siellä oli kaksi oikein oivaa keikkaa ja muutama kohtalainen. Lauantain klubikin oli, etenkin ilmaiseksi sisäänpäässeelle, oikein lysti, vaikka illan kolmas esiintyjä haistattikin yleisölle kahden aikaan yöllä pitkät ja lähti kalppimaan. Et simmottis!

Huomenna taas töihin. Taiteen tekijää ei minusta tällä kertaa pääsykokeissa tullut. On aika siirtyä taas taiteen tutkijaksi viraston hämäriin tutkijankammioihin.

Kun Lordi aukoi kitaansa Ateenassa ja Eurovision välittämänä kotien telkkuruuduissa, minä nukuin. Kun Lordi aukoi kitaansa kansallistunteen täyttämällä kauppatorilla kansanjuhlan merkeissä, olin minä Kansallisoopperan katsomossa nauttimassa Tsehovin Lokkia balettina. Tämä Lordi ilmiö taitaa valua minulla sormien läpi. Ja sekös harmittaa aivan yhtä paljon kuin se, että havahduin vuonna 1995 Suomen jääkiekon mm-voittoon vasta jokunen viikko sen jälkeen. Ei siis harmita lainkaan. Baletti voittaa örveltävän lordikansan (sitä katselin ratikassa Oopperan pysäkin jälkeen) 10-0.

Oli muuten hyvä baletti. Suosittelen auliisti. Katsomossa tuli mieleeni, että olen viime aikoina katsellut tanssia sangen laiskasti. Viime vuodet sellaisen kolmisen esitystä vuodessa tahdilla. Joskus oli aika, jolloin katselin sitä enemmän. Pitäisi kai kurkkia taas Zodiakin ohjelmistoa.

Itseasiassa katsoin tänään toistakin tanssiteosta. Reijo Kelan legendaarinen ympäristötanssiteos Cityman vuodelta 1989 (oli muuten aikansa tapaus) on saanut uudelleen tulkinnan. Cityman II pyörii vielä muutaman päivän Vanhan ylioppilastalon vieressä.

…I’m the Cityman

I’m the best

Everyone would like to have my body

I’m the Cityman

My body is the best

Everyone would like to make love with me

I’m the Cityman

I’m rich

I’m the super power

I’m the Cityman

I’m the best

Every one would like to have my body…

(Reijo Kela 1989)

Olen tiennyt projekti Gutenbergistä, mutta en ole aiemmin vieraillut sen sivuilla. Nyt – kuningas Learin johdattamana löysin sinne. Suomenkielisenä on verkossa julkaistu niin Kiven Olviretki kuin Cajanderin Shakespear suomennoksia (ml. Lear) ja Canthin Työmiehen vaimo. Tarjolla on myös Danten Helvetti. Ja on joukossa jopa Setä Tuomon tupakin. Englanninkielinen versio oli kerrassaan mainio.

Kirja on kuitenkin kirja. Se on parhaimmillaan nautittuna tunnelmallisessa kahvilassa kahvin tai punaviinin kera. Verkkokirja ei sitä oikein vielä voi korvata. Mutta siitä huolimatta Gutenberg projekti on kerrassaan kunnioitettava projekti, jota kannattaa vilkaista: http://www.gutenberg.org/browse/languages/fi

Olen selvästi joutunut syvälle työelämän pyörteisiin. Teen jo käsitteellisen eron työpäivälle ja vapaapäivälle. Tänään on vapaapäivä. Kauhistus.

Olen ajatellut tänään narria. Lähinnä ajatus johtuu siitä, että sunnuntaisen tietovisan oopperakysymyksen yhteydessä jäin pohtimaan missä Shakespearen näytelmässä olikaan narrin hahmo – ja siis näytelmän piti samalla olla sellainen, josta Sallinen oli tehnyt oopperan. Silloin en sitä päähäni saanut. Sallinen soitti päässäni vain Kullervoa. Voih. Kyseessähän oli tietystikin Kuningas Lear. Ja se oivallus toi päähäni jälleen Narrin äänen: “Setä Lear! setä Lear! Varro ja ota mukaasi narri.” Lear on hyvä näytelmä – lopusssa kaikki kuolevat ja Cordelia eräs parhaiten kehiteltyjä henkilöhahmoja, joita draamoissa on tavattu. Herra S totisesti osasi henkilöhahmot ja toiminnan.

Muutama hypähtelevä ajatuspolku narrista. Narri on henkilö, jolla on suurempi vapauden piiri kuin muilla henkilöillä, koska narri on jo valmiiksi marginaalissa. Totuus kuullaan lasten ja narrien suusta. Karnevaalissa herrat muuttuvat narreiksi ja narrit herroiksi, kun väärä kuningas kruunataan. Karnevaalissa jumalat tiputetaan hallitusti jalustoiltaan hetkellisen naurun kohteeksi ja karnevaalin jälkeen heidät asetellaan takaisin jalustoilleen. Karnevaali eroaa vallonkumouksesta siinä, että ensimmäinen tähtää hetkelliseen vanhaa järjestystä ylläpitävään muutokseen ja jälkimmäinen pysyvään vanhanjärjestyksen kumoavaan muutokseen.

Narrin hahmot lennättävät päätä kohti antiikin Ateenan kaupunkivaltiota, satyyrejä ja Lenai ja Dionysia juhlia. Satyyrit ovat eräänlaisia narreja ja dionysia juhlien kulkue falloksineen, satyyreineen ja sen sellaisineen silkkaa karnevaalia.

Narrin hahmot tuovat myös mieleen commedia dell’arten harlekiinihahmot. Klovin perustyyppi on Pagliaccio, jonka läheinen muunnelma on Pedrolino. Viehättävä, tyhmä ja hieman tunteellinen klovnin perustyyppi on lähellä sitä punakuonoa, jonka klassisen sirkuksen pellehahmoon liitämme. Ns. Zanni-hahmot eli Arlecchino, Pulcinella, Pierrot ja Brighella edustavat toista narrin perustyyppiä – sitä viekasta ja alunperin huono-osaista, joka hoitaa asiallisesti omat työnsä asettaen kuitenkin oman etunsa aina herran edun yläpuolelle.

Moderni narri on absurdi hahmo – sellainen kuin Vladimir tai Estragon Huomenna hän tulee -näytelmässä (tai heidän esikuvansa Mercier ja Camier). V ja E odottavat herransa Godot’n käskyä, mutta käskyä ei kuulu. Moderni narri ei ole juoksutettava orja. Moderni narrio on eksyssissä kulkeva joutilas – työn yhteiskunnan hylkiö, loukkuunsa ajattu Krapp.

Yhteiskunnassa narrin tehtävänä on osoittaa yleisissä käsityksissä ja identiteetissä olevat aukot. Herrat tarvitsevat narreja, sillä ilman narria jää lasten tehtäväksi osoittaa herran kulkevan ilman vaatteita. Kun herralla on narri lähellä ei moista vahinkoa pääse sattumaan.

Siinäpä sitä ajatusten virtaa tällä erää – vapaapäivän kunniaksi.

Olen kokeillut pari päivää virastoelämää. Meneehän se siinä, vaikka tälläiselle työtä vieroksuvalle laiskiaiselle 7 tunnin 15 minuutin keskimääräinen työaika liukumalla ja tunnin ruokatauolla on rankka kokemus. Virastoelämän luksuksiin kuuluu loistava kirjasto, jonka kirjoja voi lukea työajalla (tai siis siitähän mä tavallaan palkkanikin saan), kahvipöydässä olevat neljä eri aamun sanomalehteä, astianpesukoneesta vastaava sivari, julkisen taidekokoelman helmiin lukeutuvat taideteokset ympärillä jne. Ei siis huonommin.

Miinuksia ovat kellokortti (eikö kuulostakin jo kamalalta sanalta), aamuheräämiset (pyrin olemaan jo kello 9 töissä… en siis muuten, mutta viraston liukuvan työajan aloitusliukuma on 6-9) ja se ettei sähköpostia voi lukea muualta kuin työkoneelta (tietoturvasyistä olettaisin).

Maanantaina sain käteen nimittämiskirjan (virkahenkilöthän eivät tunnetusti tee työsopimuksia). Se oli suppeudessaan ja korottomuudessaan jäyhää virkamieskulttuuria parhaimmillaan. Kuka nimitetään, mihin virkasuhteeseen, miksi ajaksi, millä palkalla ja miltä talousarviomomentilta palkka maksetaan. Ja sitten nimittäjän allekirjoitus (virkahenkilöiden allekirjoituksiahan ei tunnetustikaan tarvita).

Onneksi olen ollut noilla nurkilla töissä aiemminkin. Tunnen paikallisen lounasscenen… tällä hetkellä näyttää siltä että uraudun saman italialaisen kivijalkaravintolan kanta-asiakkaaksi, jota suosin jokunen vuosi sitten noilla nurkilla työskennellessäni. Siellä oli taas niin loistavaa lohipastaa… nam!

Ainiin… saan 23.5. käteen humanististen tieteiden kandidaatin paperit. Tästä se tämän vuoden valmistumissaldo alkaa… tavoitteena on maisterin tutkinto syyskuussa, toinen kandintutkinto lokakuussa ja toinen maisterintutkinto jouluna. Se ois sitten aika rykäisy se!

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Tiedättekö milloin julkaisu on parhaimmillaan? Minusta se usein silloin, kun taittopöydällä on kuvat aseteltuina, mutta teksti pelkkää lorem ipsumia. Olen jotenkin hassulla tavalla viehättynyt tuohon tekstinpätkään. Se on Ciceron teoksesta De finibus bonorum et malorum. Sairas mieleni on herkutellut ajatuksella siitä, että M.A. Numminen jonakin päivänä laulaisi Lorem Ipsumia. Voi minua. Lienee kai aika mennä nukkumaan. Huomenna on tiedossa laatupuhetta. Viikonloppuna pitäisi orientoitua virastoelämään ja maanantaina aloittaa työ. Ah ja voih. Lorem ipsumini alkaa olla päätöksessään. Tänään tehtiin Jarkin, Millan ja Terhin kanssa ruokaa. Nam! Öitä!

Vuonna 2004 istuin Arabianrannassa luentosalissa ja kuuntelin. Olin saanut kutsun viestintäalan koulutustarvetta kartoittavan työryhmän aloitusseminaariin. Nyt, noin 2 vuotta myöhemmin, on työryhmä saanut työnsä päätökseen ja lataa odotettua tekstiä. Meille Kesun valmistelua ja sen sellaista seuranneille, ei mitään uusia yllätyksiä paperissa ole (mehän jo tiesimme että viestintäalankoulutusta on yli 50% laskennallista tarvetta enemmän jne. -ks. Kesu-luonnoksen mitoitus vrt. hyväksytty Kesu).

Työryhmän keskeiset esitykset olivat seuraavat:

1. Kulttuurialan viestinnän koulutus ammatillisella toisella asteella ja ammattikorkeakouluissa on kasvanut
hallitsemattomasti ja sitä on syytä vähentää. Selvin ylikoulutus on audiovisuaalisen työn, siis elokuvan, radion, tv:n ja multimedian sisällöntuotantoon valmistavassa koulutuksessa. Myös graafikoita ja muita visualisteja sekä journalisteja koulutetaan kokonaisuutena yli tarpeen.

2. Yliopistojen koulutusmäärät ovat jokseenkin kohdallaan

3. Kun tuleva kehitys ei varmaan ole lineaarinen,
OPH:n laskelmien pohjalta tehty KESUn ehdotus vähentää ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen määrää noin neljänneksellä jättää tilaa mahdolliselle vaikka epätodennäköiselle työvoimatarpeen kasvulle. Vähennys voidaan tehdä KESUn ehdotuksen perusteella, mutta sen kohdentamisessa amk- ja toisen asteen tasolle voidaan käyttää muunkinlaista harkintaa. Medianomit (amk) ovat työllistyneet paremmin kuin toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneet. Osa medianomeista on työllistynyt kuitenkin koulutustaan vastaamattomasti, joko muille aloille ja tai vain
toisen asteen koulutusta edellyttäviin töihin.

4.Koulutuspaikkojen vähentäminen on toteutettava koulutusyksikköjä
tai niiden suuntautumisvaihtoehtoja vähentämällä ja yhdistämällä.

5. Resurssien jakotapaa on muutettava. Oppilasmääriin perustuvien yksikköhintojen rinnalle on kehitettävä tuntuvia kannustimia edistämään koulutusasteiden ja saman tason oppilaitosten keskinäistä yhteistyötä ja verkottumista.

6. Muutokset edellyttävät yhteistyötä ja uusia selvityksiä. Koulutuksen vähentäminen edellyttää valtakunnallista kokonaisharkintaa ja yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Opetusministeriö ei voi väistää vastuutaan valtakunnallisen koulutuspolitiikan ohjaajana samalla tavalla kuin tapahtui koulutuksen laajenemisvaiheessa, kun päätökset alakohtaisista koulutusmääristä jätettiin oppilaitostasolle.

Kun yhdistämme tähän Opetusministeriön musiikkialan koulutusta pohtineen työryhmän (Opetusministeriön työryhmien muistioita 38:2002) näkemykset musiikkialan koulutuksen ylitarjonnasta on kerrassaan jo aika alkaa vakavasti karsimaan suomalaista taideoppilaitosverkkoa. Joka neljäs taidealan ammatillinen ja ammattikorkea laittakoon lapun luukulle – heitin puolileikillään jokunen vuosi sitten. Ajatus ei edelleenkään tunnu hullummalta. Kuinka joka neljäs valitaan?

Ammattikorkeakoulujen osalta todettakoon seuraavaa. Aloituspaikkatavoitteista ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen osalta sovitaan ammattikorkeakoululain 8 §:n mukaisissa opetusministeriön sekä ammattikorkeakoulun
ja sen ylläpitäjän välisissä tavoitesopimusneuvotteluissa. Neuvotteluissa voidaan sopia tiettyjen opintojen laajentamisesta tai supistamisesta alan koulutustarpeen mukaisesti. Mikäli
tavoitteita ei saada alueellisesti tai valtakunnallisesti yhteen sovitetuiksi, opetusministeriö voi mainitun säännöksen mukaan päättää asiasta yksipuolisestikin. Valtioneuvosto voi myös ammattikorkeakoululain 6 §:n 3 momentin mukaan toimiluvan
saajaa kuultuaan peruuttaa toimiluvan kokonaan tai osittain, jos koulutustarpeen olennaiset muutokset tai muut ammattikorkeakoulun ylläpitämiseen liittyvät syyt sitä edellyttävät taikka jos ammattikorkeakoulun toiminta ei täytä asetettuja laatu- ja muita vaatimuksia.

Ei juustohöylää! On puskutraktoreiden paikka!

Olen vääntänyt julkisoikeuden kandintutkielmaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä perusoikeutena turvatun negatiivisen yhdistysmisvapauden rajoituksena eduskunnan perustuslakivaliokunnan ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntia koskevien ratkaisujen valossa. Nyt työ on sitten valmis. Tein viimeiset viilaukset, lähinnä lähteisiin ja viitteisiin, ja päiväsin työn vapun päiväksi. Onhan vappu ylioppilaiden juhla.

Pitää vielä odettaa, että saan hyväksilukupäätöksen Helsingin yliopistossa muinoin suorittamastani tieteellisen kirjoittamisen yleisopintojaksosta niin saan virallisesti jättää työn sisään odottaman arvostelijoiden tuomiota.

Tiivistäen voinee sanoa, että ammattikorkeakoulun opiskelijakuntia koskevat perustuslakivaliokunnan lausunnot osoittavat, että kaikki ylioppilaskunnan hoitamat julkiset tehtävät, mukaan lukien niiden ytimessä oleva opiskelijaedustajien valitseminen yliopiston hallintoon, on mahdollista hoitaa myös ilman opiskelijoiden pakkojäsenyyttä ylioppilaskunnassa. Näin ollen yliopistojen ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntia koskevien ratkaisujen jälkeen vähintäänkin kyseenalainen perusoikeusrajoitus. Toki voidaan ajatella, että ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä perustelee ylioppilaskuntien vakiintunut asema osana itsehallinnon omaavaa yliopistoa. Tämä ajatus saa tukea perustuslakivaliokunnan yliopistolain säätämisen yhteydessä antamasta lausunnosta. Totean kuitenkin analyysissäni, että ylioppilaskuntien pakkojäsenyydellä on vain etäinen yhteys itsehallinnon ytimeen. Näin ollen ylioppilaskuntien pakkojäsenyys saa korkeintaan vähäistä itsehallinnon suojaa. Tämä vähäinen itsehallinnollinen suoja on hyvin kyseenalainen ja painoarvoltaan heikko peruste perusoikeutena turvatun negatiivisen yhdistymisvapauden rajoittamiselle etenkin siinä tilanteessa, jossa yleiselle oikeudenmukaisuusperiaatteelle annetaan punninnassa suuri painoarvo. Viitattaessa yliopistojen itsehallintoon pakkojäsenyyden oikeuttamisperusteena viitataan näet juuri sellaiseen korporaatio- ja privilegioajatteluun, joka on liki vastakohta yleiselle oikeudenmukaisuusperiaatteelle.

Tämä tilanne, jossa yliopisto-opiskelija voidaan pakottaa liittymään opiskelijayhteisöön samalla, kun ammattikorkeakouluopiskelijan pakottamista käytännössä täysin yhtäläisiä julkisia tehtäviä hoitavaan opiskelijayhteisöön pidetään ei-hyväksyttävänä perusoikeusrajoituksena, on mielestäni selkeästi perustuslaissa turvatun yleisen oikeudenmukaisuusperiaatteen vastainen. Näyttääkin siltä, että todetessaan ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien pakkojäsenyyden perustuslaissa perusoikeutena turvatun negatiivisen yhdistysvapauden vastaiseksi eduskunnan perustuslakivaliokunta meni kumoamaan ne perustelut, joiden nojalla se oli aiemmin pitänyt yliopistojen ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä oikeutettuna perusoikeusrajoituksena. Tästä valiokunnan tekemästä suunnanmuutoksesta tulisi mielestäni loogisesti seurata (de lege ferenda) se, että yliopistojen ylioppilaskuntien pakkojäsenyys nostettaisiin uudelleen arvioinnin kohteeksi ja kumottaisiin niillä perusteilla, joilla ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien pakkojäsenyyttä pidettiin mahdottomana. Se entistä pidättyvämpi suhtautuminen negatiivisen yhdistymisvapauden rajoittamiseen, mikä puhuu ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien pakkojäsenyyttä vastaan, puhuu aivan yhtäläisesti yliopistojen ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä vastaan. Toisin sanoen oikeuden pintarakenteen alapuolella tapahtunut perusoikeusajattelun vahvistuminen haastaa sinällään muodollisesti pätevän ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä säätävän normin.

Tähän de lege ferenda kannanottoon ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden purkamisesta liittyy Pentti Arajärven teoksessaan Sivistykselliset oikeudet ja velvollisuudet (Joensuu 2006) esittämä de lege ferenda kannanotto toisen asteen oppilaitosten oppilaskuntien pakkojäsenyyden purkamisesta. Arajärvi perustaa oman kannanottonsa perustuslakivaliokunnan tulkintalinjan kehittymiselle sellaisena kuin se ilmenee valiokunnan ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntia koskevista lausunnoista. Oma kannanottoni yhdessä Arajärven kannanoton kanssa johtaisi tilanteeseen, jossa kaikkien suomalaisten opiskelijayhteisöjen oikeudellinen asema vastaisi ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien nykyistä asemaa.

Vahel on nagu tahaksin midagi muud

mitte seda mis minule antud

ma ei ütle et tahaksin päikest ja kuud

tahan kuube mis pole veel kantud.

Tahan naist kes on kuum nagu lõunamaa öö

tahan kirge mis minu jaoks laetud

ma ei nõua et oleks tal vooruslik vöö

tahan hästi et asi saaks aetud.

Tahan rännata sinna kus jalg pole käind

tahan korrakski ära siit minna

ma ei mõtle et oleksin kõrbesse läind

tahaks näha või suuremat linna.

Tahan piiluda vett millel kallast ei näe

ma ei mõtle et hullaksin laintes

tahan korraks ta sisse vaid torgata käe

kas tõesti ta soolaselt maitseb.

Tahan lennata, aga mitte eriti kõrgelt

tahan lennata, aga näe, kardan kokkupõrget.

Tahan lennata, aga mitte eriti kõrgelt

tahan lennata – kuigi kindlam on vaadata lendamas tuvi või kurge

Tahan proovida jooki mis purju teeb pää

ma ei mõtle et täis tahaks juua

tahan tunda kas tõesti see surin on hää

et sellele ohvriks end tuua.

Tahan tunda mis tähendab tõeline torm

ma ei mõtle et roniksin masti

võiks puhuda tuul kasvõi mütsi mul peast

ka see oleks pagana hästi.

Tahan eksida mõnikord tuttavalt teelt

tahaks kohata musta kassi

ma ei mõtle et sohu peaks uppuma teelt

aitaks sellest kui uksed läeks sassi.

Vahel on nagu tahaksin midagi muud

mitte seda mis minule antud

ma ei ütle et tahaksin päikest ja kuud

tahan kuube mis pole veel kantud.

Tahan lennata, aga mitte eriti kõrgelt

tahan lennata, aga näe, kardan kokkupõrget.

Tahan lennata, aga mitte eriti kõrgelt

tahan lennata – kuigi kindlam on vaadata lendamas tuvi või kurge

Kukerpillid: Tahan lennata (mp3)