New Peripeteia

Ruotsalaisia emme ole olleet, emme ole olleet liioin venäläisiä, vaan olemme olleet aina suomalaisia. Itsenäisyyttä emme saavuttaneet vahingossa, vaan tietoisen kansallisen heräämisen tuloksena. Eikä itsenäistyminenkään johtanut suuriin mullistuksiin, vaan hallittuun venäläisten joukkojen poistumiseen maasta. Toisin kuin muut Neuvosto-Venäjästä irtaantuneet maat Suomi ei ajautunut 20- ja 30-lukujen aikana kohti oikeistodiktatuuria, vaan Lapuan liikekin oli sellainen ohimenevä ja yksittäinen ylilyönti, johon valtiovallan toimilla (poliittisilla päätöksillä) ei ollut erityisempää yhteyttä. Suomi ei ollut II maailmansodassa Saksan kanssa liitossa, vaan presidentti Ryti oli vain ovela mies. II maailmansodan jälkeen solmittu yya-sopimus ei saattanut Suomea Neuvostoliiton talutusnuoraan, vaan mahdollisti Paasikiven-Kekkosen linjan. Kylmän sodan päättyessä Suomi ei vastustanut mitenkään Baltian maiden itsenäistymistä, vaan oli pitänyt maita kaikenaikaa itsenäisinä. 1990-luvun aikana väestön elintasoerot eivät syventyneet, vaan väestön keskimääräinen elintaso kohosi. Olemme aina olleet Suomessa periaatteen miehiä ja puhuneet historiasta sellaisena kuin se on.

Olen ollut perustamassa yhdessä hengittävien yhdistystä. Saas nähdä mitä saamme kanssa hengittävien seurueessa aikaan. Liekö tiedossa vallankumous? Tokkopa. Vanha kunnon Lindstorm on vaan saanut pyörän pyörimään. con (kanssa), spirare (hengittää)

Suomi on yhdistysten luvattu maa. Minunkin nimeni on aika monen perustamisasiakirjassa. Onneksi sitä tasapainottaa se, että nimeni on myös monen yhdistyksen purkautumisilmoituksessa. Itseasiassa perustamiskirja purkaantumisilmoitus suhde on aikalailla tasapainossa. Ei siis syytä huolestua.

Pääaineeni teatteritiede on todella rajoituksenalainen aine. Sivuaineoikeuden saa tasokokeen kautta ja juuri tulleen tiedon mukaan “lukuvuoden 2005–2006 aikana teatteritieteen tasokokeeseen osallistui kolme hakijaa, joista opinto-oikeutta ei myönnetty kenellekään.”

Tampereen yliopiston vapaasta sivuaineoikeduesta on tuohon aimo hyppy. Näin.

Olin aikoinaan kehittämässä yo-tutkintoa ja sen reaalikoetta. Pohdimme tulloin erilaisten uudistusten etuja ja haittoja: tarjolla oli kokeen jakaminen kahtia, siirtyminen yleisreaali + ainereaalit malliin tai siirtyminen tähän nyt käyttöönotettuun ainereaaliin. Lukuunottamatta ytl:n kemian kokeessa ollutta lapsusta (hyi hyi ytl – erehtyminen on inhimillistä, mutta oikoluku myös suotavaa) on ainereaaliin siirrytty suhteellisen mallikkaasti. Kävin katselemassa historian ja yhteiskuntaopin kysymykset. Molemmat oli hyviä ja toteuttivat hyvin suunniteltua muotoa ainerajatylittävine kysymyksineen. Jee!

Muutama visainen kysymys mahtui kuitenkin joukkoon. Yhteiskuntaopin 7. kysymys (ks. kuva yllä) oli sellainen. Kokelaan tuli arvioida EU-kannatuksen syitä eri jäsenmaissa käyttäen apunaan syksyltä 2004 ollutta käppyrää siitä uskottiinko jäsenyyden tuoneen hyötyä vai haittaa jäsenmaille. Kysymys on visainen jopa minulle, joka sain kuukausipalkaa syksyllä 2004 kyseisen käppyrän tuijottelusta.

Ensinnäkin kysymyksenasettelussa tehdään oletus, että jäsenyyden kannattamisella ja jäsenyyden hyödykkääksi kokemisella on yhteys (ehkäpä jopa implisiittinen analogiaväite siitä, että niiden välillä on positiivinen korrelaatio). Itse asettaisin ainakin jossakin määrin tämän analogian kyseenalaiseksi tai ainakin todistamattomaksi. Näin ollen asettaisin kyseenalaiseksi myös sen, että ko. käppyrästä voi johtaa jäsenyyden kannattamista koskevia päätelmiä.

Tämä ko. taulukon käyttö asettuu vielä kummallisempaan valoon, kun otetaan tarkasteltavaksi se Eurobarometri tutkimus, josta ko. taulukko on otettu. Näet tarjolla olisi ollut (ks. Eurobarometri 62 – englannninkielisen julkaisun s.66) taulukko, jossa olisi jäsenmaittain eriteltynä EU-jäsenyyden kannatus jäsenmaissa ko. hetkellä. Tulos on samansuuntainen, mutta sisältää tilastollisesti merkittäviä poikkeamia, kuin ytl:n käyttämä taulukko jäsenyyden hyödyistä. Esimerkiksi Ruotsin kohdalla jumbosija ytl:n taulukossa vaihtuu Suomea vastaavaan kannatukseen tässä kannatusta mittaavassa taulukossa.

Toisekseen johtopäätösten tekeminen kannatuksesta on vahvasti sidoksissa ajankohtaan ja sisäpoliittisen tilanteen analyysiin. Kokelaan ja maallikon voi olettaa tietävän Britannian EU-ilmapiirin yleisen poikkeamisen muista ns. vanhoista jäsenmaista. Tekijöiden pohtiminen on jo Britannian kohdalla vaikeampaa ja edellyttää selvästi lukiokurssien ulkopuolisen tiedon käyttöä. Irlannin kohdalla korkeiden lukujen ja Irlannin unionijäsenyyttä edeltäneen maatalouspoliittisen tilanteen tietäminen antanee aineksia uskottavalle pohdinnalle – eri asia on kuuluuko asia lukiokurssiin.

Taulukosta on myös luettavissa Suomi, Itävalta, Ruotsi laajenemiskierroksella mukaan tulleiden maiden heikko usko jäsenyyden hyötyihin. Tilanne ei ole niin heikko tosin, jos katsellaan jäsenyyden kannattamista koskevia käppyröitä. Jos käytössä olisi oikea jäsenyyden kannattamista mittaava käppyrä me huomaisimme neutraalien vastausten määrän kasvamisen luettaessa taulukkoa ylhäältä alas. Tuon neutraalien määrän syvempi analyysi onkin jo vaikeampaa. Komissiokin tyytyy tuloksia analysoivassa Eurobararometrijulkaisussa vain toteamaan tilanteen varustettuna kommentilla “although it is too early to give their verdict on this dimension.” Kokelaaltakaan ei kai kohtuudella voi vaatia tuon enempää. Käppyröitä yhdistellen me näemme positiivisen korrelaation siinä, että jäsenyyteen neutraalisti suhtautuvien korkea määrä ennustaa ei-ole-hyötynyt tai eos vaihtoehdon vastaamista nyt käytössä olevassa
hyötymistä kuvaavassa käppyrässä. Johtopäätösten vetäminen tästä on jo vaikeaa.

Liettuan sijoittuminen kärkeen on minusta mielenkiintoista. Syiden analysointi on tosin vaikeampaa. Halu integroitua länteen ja kaiken lännestä tulevan näkeminen hyvänä on villi veikkaukseni. Tosin samalla logiikalla Latvian ja Viron tulisi olla korkeammalla.

Hankala on kysymys. Olisi kiva tietää mikä on ytl:n mielestä edes suunnilleen oikea vastaus. Joka tapauksessa ainereaali on miltei kunnialla korkattu ja edessä on seuraava haaste yo-tutkinnon kehittämisessä -> äidinkielen kokeen uudistaminen. Siihenkin olen ollut sotkeutumassa ja sitä odotan kuriositeettiarvon sijaan hieman pelonsekaisesti. Uskon, että ns. Laudaturin kirjoittajat vaihtavat persoonaa mittarien muuttuessa ja riskinottomahdollisuuden (kahdesta suorituksesta parempi arvioidaan) poistuessa. Sitä odotellessa voi vaikkapa tutustua vuoden 2000 testikierroksen raportteihin (Lasse Koskela: Lukutaitoa jäljittämässä sekä Anna-Stina Lindholm: PÅ spaning efter textkompetens). Myöhempiäkin testikierroksia on ollut, eikä vanhan edunvalvojan sydän ole ilman pomppimista niistä selviytynyt. Viimeisen kohu on tältä keväältä – ytl:n arviointiohjeet (mallivastaus) menivät eräiden kysymysten osalta hieman metsään … tai sanotaanko, että korkeimmissa arvosanoissa luetun ymmärtämisen testaaminen näyttää menevän makuasioista kiistelemiseksi. Tietyn rajan jälkeen luetun ymmärtäminen muuttuu objektiivisten tosiseikkojen ymmärtämisestä subjektiivisten tulkintojen teoksi. Se raja tuntuu olevan arvioitsijoille hankala. Milloin yksi loogisesti tosi väite on toista loogisesti totta väitettä oikeampi? Milloin näin on – varsinkin, jos hyväksymme relativismin ja lähdemme siitä lähtökohdasta, että ylioppilastutkinnossa ei mitata arvoja.

Kun minä olin nuori oli peruskoulun yläasteella suuri valinnaisuus. Oli valittavana 20 kurssia valinnaisaineita yläasteen 90 kurssin valikoimasta. Ja oppilaat valitsivat, mutta valitsivat väärin – taiteita, kirjallisuutta, ilmaisutaitoa, mailapelejä ja bändisoittoa. Ja niin valinnaisuus vietiin tulevilta sukupolvilta pois – yleissivistyksen nimissä! Suomalaiseen yleissivistykseen ei taiteet kuulu, niitä voi harjoittaa vapaa-ajallaan.

Myöhemmin pääsin kehittämään lukiokoulutusta. Suomalaisen yleissivistyksen tila oli rempallaan, mutta onneksi oli kaikenlaisia projekteja sitä korjaamassa. Oli kielten opetusta kehittävää KIMMOKEtta ja luonnontieteisiin panostavaa LUMAa. Taideaineiden tilaa ei pohdittu – mitä nyt todettiin niiden vievän hiukkasen niitä vähiä resursseja oikeilta aineilta – niin äidinkielenkin opetus oli menty pilaamaan vähentämällä tunteja ja lisäämällä kirjallisuuden merkitystä. Siinä sitä oli taidelukiolaisella oltavaa. Opin sen, että valtaosan mielestä taideaineet eivät kuulu suomalaiseen yleissivistykseen.

Ja samanlaisen kuvan saa katselemalla miten IB-järjestelmä on implementoitu Suomeen. IB-ohjelmassa on kuusi ainetta, joista yksi ( kuudes oppiaineryhmä IB-opetussuunnitelmassa) on taideaineet. Nämä ovat opetussuunnitelman mukaan valinnaisia. Suomalaiset IB-lukiot ovat suhtautuneet tähän valinnaisuuteen niin, että ne eivät tarjoa taideaineita laisinkaan. Eikö tämäkin tuo ajatusta, että taideaineet eivät kuulu suomalaiseen yleissivistykseen.

Luovuuden tulisi olla Suomen tulevaisuuden voimavara. Näin ainakin viralliset paperit selostavat. Saas nähdä.

Taidekasvatuksen resurssien kohetamiseksi kiertää adrerssi. Allekirjoittakaa: http://www.uiah.fi/projects/kooma/

Suomessa nousee aika ajoin esiin taiteellisen toiminnan rajankäyntiä. Tuon rajankäynnin eräs mielenkiintoisimmista osa-alueista on kysymys siitä voiko julkinen taiteen jakelija aivan vapaasti päättää mitä taidetta hän jakelee (asettaa nähtäville) ja mitä ei – vai onko tuolla rajat. Teemu Mäen teos My way – a work in process lepää kuvataiteen keskusarkistossa visusti tutkijakäytössä. Ei siitä sen enenpää, taisin taivastella asiaa jo jokunen postaus sitten.

Uusi rajanveto on käynnistynyt nyt, kun apulaisoikeuskansleri pyytää selvitystä turkistarhausnäyttelyn poistamisesta.

“Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka pyytää Helsingin kaupunginhallitukselta selvitystä ja lausuntoa Kallion kirjaston johtajan päätöksestä, jolla Oikeutta Eläimille -yhdistyksen turkistarhausta koskeva valokuvanäyttely poistettiin kirjaston tiloista. Selvityksestä tulee ilmetä, mihin säännöksiin kirjastonjohtajan toimivalta päättää näyttelyiden pitämisestä ja poistamisesta perustuu. Lausunnossa pyydetään ottamaan kantaa siihen, onko kirjastonjohtaja noudattanut päätöksessään hyväksyttäviä perusteita ja näytteilleasettajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Asiasta kanteli helsinkiläismies, joka arvelee julkisessa virassa toimivan kirjaston johtajan menetelleen mielivaltaisesti.”

Kysymys on mielenkiintoinen. Mielivaltainen toiminta ei toki kuulu hallintoon, mutta tarkoituksenmukaisuusharkinnan marginaali lienee laaja. Kirjaston johtajalla lienee virastopäällikkönä (tai osastopäällikkönä organisaatiomuodosta riippuen) oikeus somistaa kirjastoa talousarvion raameissa simmottis kun tykkää. Ja kaiketi tuohon oikeuteen sisältyy myös oikeus vaihtaa näyttelyä, kun ei edellisestä enää tykkää. Vai kuuluuko? Onko sittenkin lipsahdettu sensuurin puolelle? Ei kai? Kantelijana on ollut juristi. Olisi hauska tietää hänen juridiset argumenttinsa. Moraalisten argumenttien päättelyyn eiu tarvitse olla suuri guru.

Odotellaan ratkaisua.

Näyttelyssä esillä olleisiin valokuviin voi tutustua seuraavalla sivulla.

Enää puuttuu peliseura: http://www.graphix4change.com/portfolio_PA_game.html

Tiedostavia ja amerikkakriittisiä pelihetkiä kaikille! Anti-monopoly II on saanut varteenotettavan kilpailijan.

…perustuu sulle-mulle -logiikkaan. Ensin puolet sulle yhteiskunnan ylläpitoon ja sitten puolet mulle aseisiin: http://www.deviantart.com/view/9410862/

[via Anna]

On syksy. Ihmisiä on kokoontunut tyhjillään olevalle Farmoksen tontille. Traktorin lavalla puhutaan rauhasta ja Yhdistyneistä Kansakunnista. Puhumassa on isi. Rauha on tärkeä asia, sillä sodissa kuolee ihmisiä, joita muistetaan laskemalla kynttilälauttoja jokeen. YK on tärkeä juttu. Sen kunniaksi on tehty valkoisia kyniä, joissa on sinisiä raitoja. Traktori lähtee liikkeelle. Ihmiset seuraavat sitä kylttejä kantaen. On YK:n päivä. On rauhankulkueen päivä.

YK:n päivää vietetään joka vuosi 24. lokakuuta. Tuona päivänä vuonna 1945 YK:n perustajavaltiot allekirjoittivat YK:n peruskirjan ja järjestö aloitti toimintansa.YK:n perustamispäivän kunniaksi järjestetään kaikkialla maailmassa YK:n toimintaan ja tavoitteisiin liittyviä tapahtumia, kokouksia, keskusteluja ja näyttelyjä. Vuonna 1971 YK:n yleiskokous jopa suositteli, että päivä olisi myös yleinen vapaapäivä.

YK:n aseidenriisuntaviikko on 24.10. – 31.10. YK:n yleiskokous perusti YK:n aseidenriisuntaviikon erityisessä aseidenriisunnalle omistetussa erityisistunnossa vuonna 1978. Vuodesta 1979 lähtien Suomessa on vietetty aseidenriisuntaviikkoa säännöllisesti YK:n päivän 24.10. yhteydessä.

On kesä. Turussa on rauhanleiri. Se tarkoittaa sitä, että asutaan teltoissa ja pakataan avustuslaatikoita. Niiden kohteena on Angola. Se on paikka Afrikassa. Siellä on sota. Siellä nähdään nälkää. Siellä on hätä. Siksi sinne lähetään pahvilaatikoita. En tiedä mitä pahvilaatikoissa on. Kutsuvat niitä avustustarvikkeiksi. Puhutaan UNITAsta ja MPLAsta. Puhutaan Neuvostoliitosta ja Yhdysvalloista. Nykyään sillä paikalla, jossa pakattiin pahvilaatikoita Angolaan sijaitsee Taideakatemia. Olen käynyt siellä teatterissa. Silti se rakennus on minulle ensisijaisesti paikka, jossa pakataan pahvilaatikoita niille, joilla on hätä.

Neilikkavallankumouksen jälkeen 1974 Portugalin uusi hallitus aloitti vetäytymisen Angolasta ja valtataistelu eri itsenäisyysliikkeiden välillä kärjistyi nopeasti sisällisodaksi, johon myös ulkovallat sekaantuivat. Neuvostoliitto ja Kuuba tukivat MPLA:ta, Yhdysvallat, Zaire ja Etelä-afrikka puolestaan UNITA:a ja FNLA:ta. Sisällisodan voittajaksi selviytyi MPLA, jonka johdolla Angola itsenäistyi 11. marraskuuta 1975. UNITA jatkoi kuitenkin taistelua Etelä-Afrikan ja USA:n tuella, kuubalaisten joukkojen tukiessa Angolan hallitusta vuoteen 1989 asti. Sisällissota pyrittiin lopettamaan rauhansopimuksilla vuosian 1991 ja 1994, mutta kummallakin kerralla taistelut käynnistyivät uudestaan. Uusi rauhanprosessi käynnistyi UNITA:n johtajan Jonas Savimbin kuoltua taistelussa 22. helmikuuta 2002, ja se on kestänyt ainakin toistaiseksi.

On kesä. Automatka jatkuu Legolandista kohti Bornhomin saarta. Siellä on rauhanleiri. Suuressa teltassa soitetaan musiikkia. Toisaalla puhutaan kylmästä sodasta ja sen päättymisestä. Rauhanleirillä on jännä kone, sillä tehdään rintanappeja. Bornholmin saaren rantoja ympäröivät mustat haisevat kasat. Niiden äärellä puhutaan Itämeren saastumisesta. Ympäristöongelmat ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin rauhanasiat kertoo vieras mies, jota kuuntelen haltioituneena.

Ympäristöliike eli vihreä liike on pitkälle teollistuneissa länsimaissa 1970-luvulta lähtien kehittynyt epäyhtenäinen joukkoliike, jonka keskeisiä lähtökohtia ovat olleet ympäristönsuojelu ja erilaiset ympäristöliikkeet. Vihreälle liikkeelle on ollut tunnusomaista pehmeämpien vaihtoehtojen etsiminen pelkkään materialistiseen kasvuajatteluun, asevarusteluun ja ylhäältä tulevaan holhoukseen perustuvalle yhteiskunnalle. Suomessa vihreä liike alkoi hahmottua 1979, jolloin syntyi kansanliike Koijärven lintujärven suojelemiseksi. Osin eduskunnan vihreiden taustajärjestöksi perustettiin 1988 Vihreä Liitto, joka on sittemmin kehittynyt yleispuolueeksi.

Juna ylittää rajan ja hakkuuaukean. Kolke voimistuu. Juuri lyödyssä leimassa lukee vielä CCCP, mutta valtio tottelee kuitenkin nykyään nimeä Venäjä. Jäämme pois Tverin kaupungissa. Se oli ennen suljettu ydinvoimalakaupunki. Nyt se on avoin ja ränsistynyt. Jatkamme bussilla Rzevin kaupunkiin Volgan alkulähteen paikkeille. Nosturitehtaan pioneerileirin pihalla on vanha MIG. Sen ohjaamossa on jännä istua. Joka aamu kokoonnutaan lipun nostoon keskusaukealle. Seinässä komeilee suuri Lenin. Erään huoneen seinällä on Stalinin kuva. Stalin oli paha mies puhuttiin. Leninistäkin puhuttiin. Jeltsinistä ei puhuttu. Vallankumous, markkinatalous, oli vasta tulossa Volgan alkulähteille, vaikka Berliinin muuri olikin murtunut jo puoli vuosikymmentä sitten ja kapitalismi vallannut Baltian.

Berliinin muurin murtuminen johtui oikeastaan väärinkäsityksestä. Syksyllä vuonna 1989 Itä-Saksassa alkoivat suuret hallituksenvastaiset mielenosoitukset. Itä-Saksan johtaja Erich Honecker erosi 18. lokakuuta ja uusi hallitus päätti marraskuussa lievittää hiukan ankaria matkustusrajoituksia ihmisten lepyttämiseksi. Televisiolähetyksessä ilmoitettiin kuitenkin erehdyksessä, että kaikki rajoitukset olisi poistettu. Kymmenettuhannet ihmiset ryntäsivät muurille, eivätkä hämmästyneet rajavartijat tienneet, mitä tehdä valtaville hurmioituneille ihmismassoille, jotka vaativat pääsyä muurin toiselle puolelle.

Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja paransi Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät Neuvostoliiton lakkauttamisesta. Tilalle perustettiin löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö (IVY). Neuvostoliitto oli olemassa muodollisesti joulukuuhun 1991 saakka.

Pitäkööt Leijonat makeiskorinsa
puolueettomat humanistit korulauseensa
Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin
Tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto
Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty

* * *

Ei, ei, ei, EEC:lle
Ei, ei, ei, EEC:lle, ei

Ei, ei, ei, EEC:lle
Ei, ei, ei, EEC:lle, ei.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomi käänsi katseensa idästä länteen. Kun vielä 70-luvun keskiasteen uudistuksen yhteydessä oli kauppaoppilaitoksissa ollut oma erillinen idänkaupan-linjansa alkoi Suomeen syntyä EU-asiantuntijoiden koulutusta.

Brutus tuli minustakin. Vuosina 1998-2005 toimin aktiivisesti suomalaisessa Eurooppaliikkeessä. Viime syksynä ilmestyi toimittamani kirja, jossa kerrotaan siitä, että on aika sanoa kyllä federalistisemmalle Euroopalle. Oodi ilolle toverit!

Istun katsomossa. Ohjaaja puhuu. On ensi-ilta. Hänen mielestään laulujen kysymykset ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka vastaukset ovatkin voineen muuttua. Ensi-iltanäytös käynnistyy. Liikutun yhtä paljon kuin vieressä istuvat viisikymppiset rouvat.

Olin perjantaina Kenen joukoissa seisot -dokumenttielokuvan ensi-illassa. Sorruin melkein ostamaan soundtrackin.

Olen käynyt useita poliittisia linjakeskusteluja, joissa mielipide on asettunut mielipidettä vastaan ja tavoitteena on ollut totuuden saavuttaminen. Näistä osa on kapakka- ja kahvikeskusteluja, joissa maailmaa on silleen yleisesti parannettu. Näistä osa on ollut sellaisia, joissa on oikeasti muodostettu yhteiskunnalliseen julkiseen keskusteluun osallistuva mielipide. Parhaimmaallaan (tai pahimmillaan) on kulunut vartti mielipiteen (tai tuollaisessa kontekstissa sitä on kai kutsuttava lähinnä reaktioksi) synnystä ja sen on jo voinut lukea STT:n pressilistalta. Mielipide on myös saattanut päätyä lööpiksi tai toisaalta se on saattanut jäädä pölyttymään arkistojen kätköön historioitsijoiden sivuuttamista odottamaan (historioitsijoillakin kun on näet taipumus löytää ne mielipiteet, jotka on päätyneet lööpiksi).

Olen ollut noissa keskusteluissa lukemattomia kertoja eri mieltä jonkun väitteen tai mielipiteen kanssa. Tavallisesti erimielisyys on ollut (omasta näkökulmastani) selitettävissä sillä, että toisella tai itselläni on puutteellinen tieto asian faktoista, päättely on virheellistä tai johtopäätös luonnostaan epätosi. Joskus erimielisyys on kuitenkin johtunut siitä, että saman faktatietämyksen pohjalta sinänsä oikean (mahdollisen) päättelyn kautta olemme päätyneet eri tuloksiin. Nuo jälkimmäiset erimielisyydet ovat olleet usein hedelmällisiä ja toisaalta myös kumoamattomia. Ne ovat liittyneet hienoihin keskusteluihin. Hyvä ja argumenttirikas väittely on paljon parenpaa kuin jonkin näennäistä tai tosiasiallista yhteisymmärrystä kuvastavan lopputuloksen saaminen. Kiitos teille oi oivat keskustelukumppanini… vaikka olenkin teidän kanssanne joskus (usein) eri mieltä… arvostan teitä suuresti. Omaperäiset ajattelijat, vakaumuksenne kunnioittajat ja sen sellaiset keskustelukumppanini… kiitos erimielisyydestänne. On erimielisyyttä ja erimielisyyttä. Erimielisyys ei aina tee elämästä helppoa, mutta antoisaksi se sen voi tehdä!

Valtion varat (veikkausvoittovarat) nuorisotyön tukemiseen on jälleen jaettu. Keskeisiä poliittisia intressiryhmiä edustava riippumaton nuorisoasian neuvottelukunnan rahanjokotoimikunta on viisaudessaan jakanut huomattavan potin rahaa potin vakiintuneille saajille. Toimikunnalla on kaikenlaisia kirjoitettuja ja kirjoittamattomia rahanjakokriteerejä, mutta ainakin yleisesti ottaen toiminnan laadun ja laajuuden pitäisi korreloida valinnassa suuren summan ja summan suuren kasvun kanssa.

Laadukasta nuorisotyötä on siis ollut saatavilla ja tulevaisuudessakin saatavilla pottiaan prosentuaalisesti eniten kasvatteneilta nuorisojärjestöiltä. Järjestyksessä viidentoista kärki prosentuaalisessa kasvussa oli: Finlands Svenska Skolungdomsförbund, Keskustan Opiskelijaliitto, Suomen Nuorten ja Opiskelijoiden YK-Liitto,
Svenska baptisternas i Finland ungdomsförbund, Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta, Sosialidemokraattiset Opiskelijat, Kokoomuksen Nuorten Liitto, Vasemmistonuoret, Svensk Ungdom, Sosialidemokraattiset Nuoret, Suomen Keskustanuoret, Prometheus-leirin tuki, Nuorten Keskus ja Finlands svenska Marthaförbunds M-klubbar.

On kovin mielenkiitoista, että jälleen kerran laadukkain ja laajin nuorisotyö oli tullut hoidettua poliittisten nuorisojärjestöjen toimesta – lukuunottamatta vihreitä nuoria, jotka muutenkin painivat ihan eri sarjassa jo summansakin kanssa (terveisiä vaan Eekulle sinne toimistolle – ei tullut sitä rahaa paljoa tälläkään kertaa – kokeiilkaa ensi vuonna sitten olla ehkä jopa viisikertaa muita tehokkaampia, jos se noteerattaisiin). Suurten kasvajien joukossa ei tälläkään kertaa ollut yhtään valtakunnallista opiskelijajärjestöä. Toisaalta niiden toimistot ovat viime vuosina täyttyneet ihan yllinkyllin työntekijöistä niin, että on uusia tiloja katsasteltu välillä oikean toiminnan kustannuksellakin.

Niukkuutta on siis jaettu. Niukkuudesta siis riitti lähinnä poliittisille nuorisojärjestöille. Hieman riitti myös vihreille, opiskelijoille ja sellaisille aseistakieltäytyjien kaltaisille hihhuleille. Esimerkiksi Nuorisosirkusliitolle ei lisärahaa vuoteen 2005 verrattuna riittänyt. Tämä on osoitus yhteiskuntamme hyvästä tilasta. Ihmiset elää politiikalla – leipään ja sirkushuveihin ei vielä tarvitse turvautua.

Ihme on tapahtunut. Muutoksen tuulet puhaltavat. OPM jyrähtää keskustelumuistiolla ja pienet kädet taputtavat. Ylioppilaiden kädet taputtavat. Jopa Mäkelänkadulta muuttanut setä taputtaa. Missä on ikioma valituskuoromme? Onko Kalevankadun sulkeminen estänyt ylioppilasliikkeen pääsyn faxien ja tietokoneiden ääreen? Onko jotain kopo-huonetta koetellutta vahinkoa pahempaa päässyt tapahtumaan? Ei siitä ei ole kyse. Tiedote leviää kulovalkean tavoin. Ylioppilasliike kannattaa OPM:n ajatuksia. Ihme on tapahtunut. Ja ihmeen takana on vain yksi sana… duaalimalli!

Duaalimalli on ylioppilasliikkeen heikko kohta. Pahinkin ärmätti suostuu vaikka mihin kunhan duaalimalli säilytetään, sillä:

”… duaalimalli on Euroopassa lähes ainutlaatuinen järjestelmä… kaiken kehittämisen lähtökohtana on oltava duaalimalli… Suomen korkeakoulujärjestelmässä on hyvin toimiva duaalimalli… jotta duaalimalli voidaan turvata jatkossa… jolloin suomalaisen koulutusjärjestelmän duaalimalli korostuisi myös kansainvälisissä yhteyksissä… duaalimalli tuplaa työnantajan mahdollisuudet tähän…”

Ja, jotta ymmärtäisimme asian tärkeyden kokeilkaamme omaksua koulutuspoliittinen ilosanoma runon muodossa:

DUAALIMALLI

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Ei koulutuksen harmonisointia!

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Opintoaikoja on lyhennettävä panostamalla koulutuksen laatuun ja opiskelijoiden
toimeentuloon!

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Maamme tarvitsee monenlaisia osaajia!

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Siirtymä järjestelmien välillä on mahdollinen.

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Malli on koetuksella, kun selvitetään, voisiko yliopistossa ja ammattikorkeakouluissa opiskella ristiin rastiin.

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Ideana mallissa on toteuttaa opetusta rinnakkain sekä perinteisesti että virtuaalisesti.

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Duaalimalli säilyy tulevaisuudessakin!

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Suomen kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että työnantajat löytävät tarpeisiinsa parhaiten sopivia työntekijöitä..

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Jos tämä kehitys jatkuu, suomalainen duaalimalli tulee vuosikymmenen aikana
katoamaan kokonaan. Tilalle tulee kaoottinen malli, joka ei palvele ketään.

Duaalimalli! Suomessa on säilytettävä selkeä duaalimalli!

Englannissa duaalimalli murtui!

Runon kaikki lauseet ovat suoria sitaatteja suomalaisista korkeakoulupoliittisista asiakirjoista viime vuosilta ja ne tarjosi google… kaikissa lauseissa luonnehditaan duaalimallia… ennen runoa lainausmerkkeihin sijoitettu on poimittu suoraan SYL:n julkilausumista ja kannanotoista… poiminnan tarjosi google

Opetusministeriö julkaisi tänään korkeakouluverkon rakenteellista kehittämistä koskevan keskustelumuistion.

Hyvästä larpista on aikaa. Tosin en ole viime aikoina osallistunut muihin kuin hyviin. Eräs parahultaisimmista oli 1907 Muotokuvia, jossa minulla oli aivan loistava hahmo (kuvassa yllä oikealla) ja aivan loistava kanssapelaaja (kuvassa yllä 2. oikealta). Felix Mexmontan ja Sara Hjelt olivat heidän nimensä. Yhdessä toisen kuvassa olevan parin kanssa he kantoivat tuossa hienosti sommitellussa juonikudelmassa utopiaa Suomen itsenäisyydestä. Vaikka niinhän siinä kävi kuten eräs toinen kuvateksti pelistä kertoo: “Mysteerinen herra Felix Mexmontan… Koska tämä mies karkasi rakastajattarensa (neiti Sara Hjelt joka esiintyi valheellisesti rouva Mexmontanina…) kanssa Pariisiin, Suomi ei itsenäistynyt vielä kymmeneen vuoteen.” Näinpä.

Minä pidin pelistä. Ilmeisesti myös Saran pelaaja piti, kun kerran kommentoi sivuillaan: “Sara oli mahtavasti kirjoitettu hahmo, jota oli upea pelata. 1900-luvun alun tiukassa moraaliyhteiskunnassa hän oli itsenäinen oman tien kulkija, joka välitti vain itsestään ja siitä mitä hänelle tapahtui. Peli koostui loistavasta tunnelmoinnista rakastajan kanssa sekä ahdistuksesta vastarintaliikkeen ja Okhranan välissä. Vahvan naisen ainoa heikko kohta oli rakastettu, joka ei osannut päättää Saran ja vaimonsa välillä. Jos pelin voisi voittaa niin Saran kohdalla näin olisi käynyt. Hän ei ainoastaan luikerrellut eroon Okhranan otteesta, vaan sai myös anteeksi petoksensa vastarintaliikkeeltä ja onnistui suotuttelemaan rakastajansa hylkäämään vaimonsa ja lähtemään hänen kanssaan Pariisiin. Toisinkin olisi voinut käydä. – - – 1800-luvulla rakennettu kartano, jossa palvelusväki juoksi asioillaan ja tsaariperheen kuvat koristivat suurta salia. Tunnelma oli loistava: päiväkahvin nauttiminen päivän polttavista aiheista keskustellen, illallinen etiketin mukaan, illallista seuranneet puheet ja pinnan alla kiehunut vastarinta Tsaarin valtaa vastaan. Upeiden puitteiden lisäksi minulla oli pelissä upea hahmo, nämä yhdessä tekivät tästä yhden parhaista peleistä ikinä.”

Jos tiedätte hyvistä larpeista… ilmoittakaa!

Minä en tiedä etnografiasta mitään… silti aion uskaltautua kirjailemaan etnografisia huomioitani. Minä ainakin luulen, että etnografia on deskriptiivinen kansan ja kulttuurin kuvaus – sellaista kenttätyön havaintojen perusteella kerättyä informaatiota. Sellaista havainnointia, jota ei tehdä pehmeillä penkeillä eteenpäin tuijottaessa – siihin minulla olisi oikein korkeakoulutuskin – me teatteritieteilijät kutsumme sitä pehmeillä penkeillä eteenpäin katsellen suoritettua havainnointia esitysanalyysiksi – taidan siis kuitenkin olla melkein etnografi.

Mutta mennäänpä nyt etnografisen kenttäkokeeni raportointiin. Koe on tapahtunut Tampere nimisessä kaupungissa Pohjois-Euroopassa. Olen elänyt kaksi kuukautta alkuperäisväestön parissa. On siis aika uskaltautua tekemään ensimmäisiä alustavia päätelmiä tästä alkuperäisväestöstä – Tamperelaisista.

Havainto 1: Kaupunkikuvasta puuttuu n. 30-vuotiaiden väestönryhmä. Tämä havainto on kerrassaan merkillinen. Tamperelaisten keskuudessa on selvästikin jonkinlainen mystinen n. 25-30 -vuoden ikään sijoittuva siirtymäriitti, jota edeltää havaintojeni mukaan useille hieman yli 20-vuotiaille naisille tyypillinen (ja etenkin yliopistoon liittyvissä paikoissa haittava) puhe ulkomaille asti suuntautuvasta irtaantumismatkasta. Kätännössä tämä irtaantuminen tamperelaisuudesta tuntuu kuitenkin tapahtuvan tuossa hieman alle 30-vuoden iässä ja johtavat ei suinkaan ulkomaille tapahtuvaan muuttoon vaan sen sijaan asettumiseen pääkaupunkiseudulle. Tämä muutto liittyy selvästi valmistumiseksi kutsuttuun ilmiöön.

Havainto 2: Tampereella puhutaan paljon muita kieliä kuin valtaväestön käyttämää Suomea. Ulkomaankielillä kommunikoivat vaikuttaa olevan mahdollista ryhmitellä kahteen ryhmään: pääosin yliopiston käytävillä tavattaviin ja toisaalta kahviloissa (etenkin Cafe Europa-nimisessä paikassa) viihtyviin. Nämä kaksi ryhmää – vaikka yleensä kommunikoivatkin englanniksi – eivät vaikuta olevan tekemisissä keskenään.

Havainto 3: Tamperelainen ravintolakulttuuri nojaa vahvasti ketjuravintoloihin niin yökerhojen, kahviloiden kuin ruokaravintoloidenkin kohdalla. Tamperelainen ei ilmeisestikään pidä pöytiintarjoilusta, koska sitä ei tamperelaisissa kahviloissa harjoiteta… havaintojeni mukaan ei missään.

Havainto 4: Tamperelainen perusolemus on hyvin heteroseksuaalinen ja tamperelainen todellisuus on suhteellisen vahvasti sukupuolittain eriytynyt. Selkeän homoseksuaalista käyttäytymistä on esiintynyt verrattain vähän ja erään havainnointitapahtuman aikana joukko tamperelaisia teki eräille homoseksuaalisiin hellyydenosoituksiin syventyneille tiettäväksi, että heidän käyttäytymisensä on ei toivottavaa. Kyse saattaa toki olla yksittäistapauksesta.

Lopetan etnografiset havaintoni tähän … jatkaakseni niitä ehkä myöhemmin.