Riian matkailua
Viikonvaihde vierähti neljänhengen suomalaisella seurueella Latvian pääkaupungissa Riiassa. Matka Tartosta Riikaan ja takaisin oli naurettavan halpa. Se maksoi peräti 135 täkäläistä kruunua eli vajaat kymmenen euroa. Sillä hinnalla ei Suomessa pääsisi mihinkään.
Riika oli yllättävä kaupunki. Hieman Tukholman vanhaa kaupunkia muistuttava vanha kaupunki oli kaunis kapeine kujineen. Suomainen turismi oli kylläkin löytänyt kaupungin hieman liiankin hyvin ja illan aikana sai anniskeluravintoloissa ja niiden ulkopuolella nähdä örveltäviä suomalaisia ihan lystiksi asti. Örveltävät suomalaiset alkavat valua Baltiassa Tallinnasta alaspäin. Onneksi Tarto on melkein säästynyt niiltä.
Omituisinta oli kuitenkin venäjän paljous. Riian kohdalla on vaikea puhua enää “venäläisvähemmistöstä”. Venäjä kaikui kaduilla ja lehtiä lukevat ihmiset lukivat lähinnä kyrillisin kirjaimin varustettuja aviiseja. Jännää!