New Peripeteia

Viime syksynä EU-vaalien jälkeen istuin eduskunnan lisärakennuksessa suuren valiokunnan kokoushuoneessa erään suomalaisen kansalaisjärjestön hallituksen kokouksessa keskustelemassa EU-vaalien kehittämisestä. Puhuimme muun muassa sähköisestä äänestämisestä, jota kohtaan suomalaiset syväkurkut ovat olleet kohtalaisen skeptisiä.

Tämä keskustelu pamahti mieleeni täällä tietoyhteiskunnassa, Virossa, haahuilessani. Täällä on kohta kunnallisvaalit, joita voi myös kutsua presidentinvalitsijamiesvaaleiksi, koska virolaisessa järjestelmässä kunnanvaltuutetut valitsevat presidentin. (Ihan jännä malli, mutta vielä jännempi on viron ensimmäisen tasavallan aikainen malli, jossa maa päästeli ennen 30-luvun “diktatuuriin” ajautumistaan ilman varsinaista presidenttiä tai siihen verrattavaa valtionpäämiestä). Näissä kunnallisvaaleissa on mahdollista äänestää sähköisesti.

Hieman molempien maiden keskustelua seurattuani täytyy kyllä sanoa, että tässäkin tietoyhteiskuntakehityksen asiassa (kuten alla kirjoittamieni langattomien verkkoyhteyksien tarjoamisen kohdalla) virolainen tietoyhteiskunta on kyllä huomattavasti suomalaista edellä. Suomalaista keskustelua voi seurata vaalitietojärjestelmän ja sähköisen äänestämisen kehittämishankkeen sivuilta.

Riian matkan jälkeen onkin sitten tullut podettua oikein mahtavaa syysflunssaa. Vaikka sängyn pohjalle ei olekaan tullut kaaduttua niin räkää on kyllä valunut saavikaupalla. Siinä sivussa on kuitenkin tullut myös lueskeltua jokunen opus sekä hieman Postimeestä.

Ilkka Heiskanen, Pertti Ahonen & Lasse Oulasvirta: Taiteen ja kulttuurin rahoitus ja ohjaus: kipupisteet ja kehitysvaihtoehdot
Tämä viime keväänä ilmestynyt tutkimus suomalaisen taidejärjestelmän tulevaisuudennäkymistä (aikajänne vuoteen 2012) herätti ilmestyessään aikamoisen älämölön. Gradussani minulla olisi tarkoituksena tarkastella mikrotasolta sitä samaa ilmiötä, joka on tässä teoksessa ollut makrotason tarkastelussa. Ja kyllä mikrotulevaisuudentutkimus näyttää käyvän samanlaista dialogia makrotulevaisuudentutkimuksen kanssa kuin mikrohistoria makrohistorian kanssa.

Carlton Stoilber et al. Handbook on Nuclear Law
Teos on IAEAn käsikirja kansallisten ydinenergialainsäädäntöjen valmistelua varten. Sitä olisi tarkoitus käyttää ympäristöoikeuden kurssin (Enviromental law and human rights) esseen kirjoittamiseen. Käsikirjatyyppistä ei niin ihmeellistä, mutta kyllä havinnollistavaa, tekstiä.

Pauliina Hermunen: Ydinjätteen tuonti ja loppusijoittaminen. EU-oikeudellisia näkökulmia
Sangen hyvä EU-jäsenyytemme alkumetreillä kirjoitettu katsaus aihepiiriinsä. Tämäkin olisi sitten ympäristöoikeuden kurssin esseen lähdetavaraa.

Viikonvaihde vierähti neljänhengen suomalaisella seurueella Latvian pääkaupungissa Riiassa. Matka Tartosta Riikaan ja takaisin oli naurettavan halpa. Se maksoi peräti 135 täkäläistä kruunua eli vajaat kymmenen euroa. Sillä hinnalla ei Suomessa pääsisi mihinkään.

Riika oli yllättävä kaupunki. Hieman Tukholman vanhaa kaupunkia muistuttava vanha kaupunki oli kaunis kapeine kujineen. Suomainen turismi oli kylläkin löytänyt kaupungin hieman liiankin hyvin ja illan aikana sai anniskeluravintoloissa ja niiden ulkopuolella nähdä örveltäviä suomalaisia ihan lystiksi asti. Örveltävät suomalaiset alkavat valua Baltiassa Tallinnasta alaspäin. Onneksi Tarto on melkein säästynyt niiltä.

Omituisinta oli kuitenkin venäjän paljous. Riian kohdalla on vaikea puhua enää “venäläisvähemmistöstä”. Venäjä kaikui kaduilla ja lehtiä lukevat ihmiset lukivat lähinnä kyrillisin kirjaimin varustettuja aviiseja. Jännää!

Tällä viikolla tuli kahlattua lisää Postimeesta, joka löytyy muuten verkostakin osoitteesta www.postimees.ee. Ja jotta ette pääse sanomaan, ettei Virossa mitään uutisoitavaa satu niin tässä esimerkiksi tämän hetken tuorein uutinen: “Üliõpilased kaebasid Eesti Põllumajandusülikooli rektori Alar Karise kohtusse, kuna süüdistavad teda kevadistel üliõpilasesinduse valimistel reeglite rikkumises.” Siinä sitä on opiskelijaliikehdintää! Menkäämme kuitenkin itse asiaan eli kirjoihin.

Linda Fasulo: An insider’s guide to the UN
Dotsent Lauri Mälksöö opettaa tänä syksynä Tarton yliopistossa YK:iin liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä sangen mielenkiintoista kurssia. Tämä Fasulon teos toimi johdatuksena kurssille. Ja vauhdikkaasti se käsiteltiinkin – ekat satasivua ensimmäisellä ja loput reilu satasivua toisella viikolla. Ihan kiva perusesityshän se oli – kohdeyleisönä teoksella tosin vaikutti olevan peri jenkki, jolle kaikki pitää vääntää rautalangasta.

Kevät Nousiainen & Anu Pylkkänen: Sukupuoli ja oikeuden yhdenvertaisuus
Naisoikeutta lisää! Sangen hyvä yleisesitys toi hyvin esille sen kuinka oikeuskäsityksemme ytimessä (nykyään) oleva yhdenvertaisuuden periaate on loppujen lopuksi suhteellinen ja kontekstisidonnainen käsite. Sukupuoli ei varmaankaan ole ainoa aspekti, jolta tuota yhdenvertaisuutta voi peilata. Parasta antia tässä teoksessa olivat sen oikeushistorialliset ulottuvuudet – erityisesti avioliittoa käsitellyt kolmas luku.

Niklas Bruun & Pirkko K. Koskinen: Tasa-arvolaki
Tasa-arvolain kommentaari ei ollut aivan niitä pahimpia pykäläkommentaareja. Noin kaksisataa sivuinen teos selitti tasa-arvolain taustan ja tulkinnan sangen havainnollisella tavalla. Ihan asiallinen teos.

Tällä viikolla on tullut luettua paljon Postimeesta… vähitellen alkaa päästä paremmin ja paremmin sanomalehdenkin lukuun viroksi kiinni… kirjoja kertyi kuitenkin vain kaksi:

Kevin O’Connor: The History of Baltic States
Kun nyt kerran Baltiassa ollaan, niin täytyyhän sitä paikalliseen historiaan perehtyä. Tällä mielellä kävin lainaamassa ülikoolin raamatukogusta Baltian historiaa käsittelevän teoksen, jonka on kirjoittanut Venäjän kysymyksiin erikoistunut jenkki. Teoksen pääpaino oli 1900-luvussa. Verrattuna esimerkiksi virolaisen Toivo Raunin Viron historia -teokseen 1800-luvun lopun kansallinen herääminen ja sitä varhaisemmat maaseudun olot ohitettiin kevyesti suurtvaltapolitiikan tuulia myötäillen. Tässä kirjassa ei selvästikään olla mitään kansallista kertomusta kertomassa. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siitä suusta) tämä 200-sivun yleisesitys juoksi kauniista ja Neuvostoaikaa lukuunottamatta liikoja nimiä ja vuosilukuja tiputtelematta. Baltian maiden “laulava” ja Liettuaa lukuunottamatta lähes veretön irtaantuminen Neuvostoimperiumista on niitä oman elinaikani historiallisia tapahtumia, jotka sinällään tietää, mutta joita ei silti oikein käsitä. Maailma on muuttunut Eskoseni, hyvässä ja pahassa – tälläinen tunne tästä jäi käteen.

Monica Herrlin (toim.): Naisten ihmisoikeuksien käsikirja
Ihmisoikeusjuridiikkaa tällä kertaa naisnäkökulmasta. Miksi naiset kirjoittavat naisista naisille – se ihmetyttää kaikissa naistutkimuksellisissa teoksissa (ei tosin aina aivan yhtä paljon kuin se, että miksi miestutkimus on naistutkimuksen ala). Rivienvälissä paistaa sellainen positiivinen disgriminaatio, naisasia, jota minä (sovistinina? miehenä?) en saa oikein millään ängettyä tasa-arvon kaapuun. Vasta viimeisessä luvussa päästiin sellaiseen erilaisuuden pohdintaan, jota kirjaa lukiessani kaipasin… naiseus kun ei minusta ole erilaisuutta, kun ei mieheyskään ole. Joops.

Sitä sanotaan, että Suomi on todellinen tietoyhteiskunta. Tosin Himasen & Castellsin Suomen tietoyhteiskuntamallia ylistävästä kirjasta on siitäkin kulunut jo kohta puolivuosikymmentä.

Pari viikkoa Tartossa on osoittanut, että ainakin langattomien verkkojen ja verkkopohjaisten palveluiden osalta Viro on Suomea kehittyneempi tietoyhteiskunta. Ilmainen, hyvä ja toimiva langaton verkko palvelee Tartossa niin kahviloissa, yliopistolla, opiskelija-asuntolan aulassa, kaikkialla yliopiston kirjastossa kuin jopa teinien kansoittamassa pussikaljan naukkailu puistikossa. Kumpa moista löytyisi Suomestakin, mutta ei. Verkkojen kattavuus on huono. Kahviloista saa metsästää verkon lisäksi pistorasioita. Ja kaiken kukkuraksi homma on usein maksullista ja edellyttää kaikenmaailman prepaid tms. hommeleiden hankkimista. Eikä se riitä, että homma on nykyään huonosti… suunta kun ei ole parempaan. Esimerkiksi turkulainen SparkNet (tai jotain sinnepäin) viritys on epäselvyydessään ja maksullisuudessaan kaukana Virolaisesta palvelusta.

Muutenkin keskivertovirolaisten tietotekninen osaaminen ja valveutuneisuus tuntuu ainakin näin näppituntuman pohjalta ylittävän suomalaisen kanssa sisarensa. Semmottis se siis taitaa olla, että suomalaiselle tietoyhteiskunnallekin tarttis varmaan tehdä jotain… vaikka ladata muutama päivitys verkosta.

Sekä Suomen Lukiolaisten liitto (www.lukio.fi) että Suomen Ylioppilaskuntien Liitto (www.syl.fi) tarjoavat nykyään kotisivuillaan liki reaaliaikaisesti päivittyvää sanomalehtien koulutuspoliittisen uutisoinnin seurantaa. Kateeksi käy nykypäivän edunvalvontatyöläisiä. Silloin, kun minä olin vielä nuori ja noissa hommissa – näinhän tämä paatostus pitää aloittaa – oli lehtien lukeminen liki täyspäiväistä työtä… puheenjohtajan huoneen ja sosiaalihuoneen pöytäpinnat täyttyivät lehdistä (posteljooni kun kantoi joka aamu kaikki vähänkään merkittävämmät Forssan lehdestä Hesariin) ja sosiaalihuoneen seinät lehtileikkeistä.

Selailin tänään tuota uutisvirtaa, joka näiden järjestöjen sivuilla (ostopalveluna tuotettuna) virtaa. Taas sen huomaa, että koulutus se jaksaa kansaa puhuttaa… varsinkin lukiokoulutus. Se on jopa hassua kuinka tärkeäksi instituutioksi lukio on itseasiassa moudostunut ja kuinka paljon tabuja tuohon lukiokeskusteluun (varsinkin pienempien paikkojen lehdissä “meidän kylän lukioista” keskusteluun mahtuu).

Lukion uudistaminen on edelleen yhtä ajankohtaista kuin se oli viisitoista vuotta sitten. Ei siksi, että suomalaisessa lukiossa olisi vikaa (päin vastoin se on monissa suhteissa edistyksellisimpiä), vaan sen vuoksi, että suomalaisten koulutuspoliittisten ongelmien jäljet johtavat sylttytehtaan sijaan lukioon (tai kauniimmin sanoen lukion keskeisesta asemasta lähinnä juontuviin väärin viryttyneisiin koulutuspreferensseihin). Lukion uudistaminen on kuitenkin eräs vaikeammin toteutettavista asioista. 1970-luvun alun koulutuskomiteoiden ja 1990-luvun alussa toteutusvaiheeseen päätyneen Taxelilaisen koulutuspolitiikan viitoittama tienä kääntyi 1990-luvun lopulla umpikujaan. Nuorisokoulua, joka oli kokeilun aikana mössökouluksi tosin jo moninpaikoin pilattu, ei saatu maahan. Sitä vastoin jäljelle jäivät ammattilukiot, jotka siis kallistavat vaakaa vielä entistä enemmän ylioppilaiden sarjatuotannon suuntaan (nykyäänhän ylioppilastutkintotavoitteiesti opiskellaan jo lukioiden ulkopuollellakin), mikä tuskin oli nuorisokouluarkkitehtien tavoitteena. Ylioppilassuma, ammatillisen koulutuksen aliarvostus, välivuodet, opintoalan vaihtaminen, pääsykoejärjestelmä jne. ovat ongelmia, joihin ratkaisun voisi tarjota kuitenkin nuorisokoulutyyppinen ajattelu – vai voisiko? (provosoitukaa nyt hyvät ystävät). Ja pitäisikö sen kanssa ilmoille heittää vielä ajatus duaalimallin kuoppaamisesta ja siirtymisestä eräänlaiseen yksipilarijärjestelmään… jossa korkea-asteella runsaasti karsittu amk-verkko vastaisi pääosin BA-vaiheen opetuksesta hieman karsitun yliopistoverkon kanssa (karsinta osin yliopistoja ja amk:ta yhdistäen suurissa keskuksissa ja Forssan tapaiset toimipisteet amk-verkosta tyystin karsien)… sitten uudesti haun (tms.) kautta siirryttäisiin yliopistoverkon puolen tarjoamaan MA-vaiheeseen. Ja tätä korkea-astetta edeltämään nuoriskoulu. Eiköstä joo?

Olen kirjoitellut kahden kuukauden ajan lukemistani kirjoista tähän blogiin. Kun nyt kesäkin muuntuu syksyksi, niin on aika ynnätä juhannuksen jälkeinen kesän lukusaldo.

Olen lukenut heinäkuun alun ja elokuun lopun välillä 25 kirjaa. Näistä 17 on ollut tietokirjoja ja 8 kaunokirjoja. Kaunokirjallisuudesta vain 2 on ollut näytelmiä ja vain 1 runoteos. Tietokirjoista 5 on käsitellyt teatteria ja sen lähitaiteita, 5 oikeustiedettä, 3 kasvatustiedettä ja 4 muita tieteitä.

Kirjoja on siis tullut luettua 2,8 kappaletta viikossa ja 0,4 kappaletta päivässä vauhdilla, sillä tavalla mukavan leppoisesti hoppuilematta siis.

Yllättävän tietopainotteinen on siis kesälukemistoni ollut. Saas nähdä millainen syyslukemistosta muodostuu. Siitä tarkemmin sitten joulun alla.